torstai 17. joulukuuta 2015

Kiitollisia kehräyksiä ja Senaatintorin karusellia*

"Kun kanssas lähden

tiedät sen

taakseni kääntyisi en koskaan.

Pois surut pyyhin menneisyyden

kun huominen sinä oot."




Jouluisessa kauppalistassa on kisujenkin herkkuja mm. katkarapuja, ohuen ohutta kinkkua ja herkullista kengurunliha märkäruokaa. 

Paras lahja on antaa aikaa, tuokion jälkeen kehräys jo raikaa. Olen niin onnellinen suukkosuistani.



Kolkutelkoon talvi, raapikoon oven pieliä, sisään ei ole asiaa, lämpöiseen kotiin riekkumaan. Olkoon ulkona leikkimässä, mutta me kehrätään kotona tyytyväisinä. Vierelläni tärkeimmät.
*
Paikoittain oleva ohut lumikerros tuo mieleen joulun, vihreät kuusen oksat mieleen koristellun joulupuun. Voi vain kuvitella suojaan sen armeijan ahkerien tonttujen jo kiireisten. Joulukuu on satujen aikaa joten mikäpä parempaa kuin se, että aikuinenkin voi olla lapsi jouluna! Aikuisella iälläkin on ihan mahtavaa huomata, että moni ei hylkää leikkisää puoltaan. Päinvastoin, minun ohjeeni on, että sitä pitää ruokkia ja hoivata hyvin. Kaikki on paljon hauskempaa pikku ripauksella taikapölyä. Näin joulunaikaan lempparisatuni ovat surullinen Pieni tulitikkutyttö ja Lumiukko. Saiturin jouluakin olisi kiva käydä katsomassa Kansallisteatterissa.

Mitkä ovat sinun joulun suosikkisatusi?

*
Piipahdimme eilen oppilaiden kanssa Tuomaan markkinoilla ja karusellissa. Karuselli on ilmainen ja sitä voi toki tukea pienellä rahasummalla jos tahtoo. Siitä on aikaa, kun viimeksi olen ollut karusellissa ja voi pojat, kuinka siellä olikin kivaa!








Arvon illalla voittajan, olkaa kuulolla! :)

SHARE:

4 kommenttia

  1. Senaaatintorilla on kiva tunnelma. Itse olen käynyt siellä illalla, eikä ole ollut hyvää valoa kuvata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aion käydä viikonloppunakin ulkomaan vieraiden kanssa, on se vaan niin tunnelmallinen paikka :)

      Poista
  2. Ihanat ja tunnelmalliset kuvat. Rakastan tivolihevosia ja maalasinkin yhden
    http://enkulinkasityot.blogspot.fi/2015/11/muistojen-kirjaan-vaihdettavaa.html

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig