lauantai 9. marraskuuta 2013

Melankolian riemut!

Eilen oli Nenäpäivä, jossa kerättiin varoja maailman köyhimmissä oloissa elävien lasten hyväksi. Esimerkiksi vain 10e:lla voit taata nepalilaiselle lapselle koulunkäynnin kuukaudeksi, eikä hänen tarvitse myydä itseään vaan hän saa elää normaalia lapsuutta. Oletko sinä osallistunut Nenäpäivään ? 
Vaikka onkin tärkeää auttaa heikompiaan, niin avuntarvitsijoita on paljon myös suomalaisessa yhteiskunnassa. Avun tarve tulee lisääntymään, kun yritykset irtisanovat ihmisiä yhä kiihtyvällä tahdilla. Surullista.
 

Synkän musta maa ja mieli. Maa täynnä kyynelistä syntyneitä jokia, jotka virtaavat surun maaperään. Sanotaan, että itku helpottaa. En vain ole huomannut vielä sen helpottavaa vaikutusta. Positiivisempikin martta murtuu,kun silmäpussit heiluvat jo polvissa.

Minulla ei ole onneksi kuolemaan johtavaa sairautta, vain ohimenevä (toivottavasti) poskiontelontulehdus, joka lähtee levolla ja lääkkeillä. Mutta on tämä elämä vaan niin epäreilua. Täällä ollaan oikeasti murheenlaaksossa! Toivottavasti murheet olisivat jo tarpeeksi väsyneitä, eivätkä enää jaksaisi tulla uniin. Hengittelen itseni vahvaksi
ja koetan keskittyä olennaiseen. Päässäni  ei vallitse kaaos
vaan täydellinen boheemius.

Kaikella on aikansa ja paikkansa. Olisi rasittavaa, jos aina ja jatkuvasti olisi negatiivinen elämänasenne. Olen niin lopenkyllästynyt ihmisiin, jotka eivät tee muuta kuin ovat oman elämänsä marttyyreja, valittavat niin, että kohta heidän pumppunsa pettää ja valittavat aina vaikeaa elämäänsä, koskaan mikään ei tunnu olevan tarpeeksi hyvin. Entäpä sitten, kun sattuu oikeasti jotain ikävää, sellaista mikä on peruuttamatonta? Murskaantuvatko he tämän realiteetin alle vai havahtuvatko he lopulta siihen, kuinka hyvin heillä ennen olikaan asiat? Ärsyttävimpiä facebook päivityksiä ovat sellaiset, joissa kirjoittaja hakemalla hakee myötätuntoa tai sitä, että voisi rypeä vielä enemmän pahassa olossaan. Mutta sekin on rasittavaa, jos joku hihkuu koko ajan onnea ja iloa. Melankolisuudessa on joskus hyväkin rypeä. Melankolisuus ruokkii ainakin itselläni taiteellista puoltani ja runosuoni sykkii. Miten siis saavutettaisiin täydellinen tasapaino? Kerron sen kaikille heti, jos keksin... Siihen saakka jatkan aikaisia aamuheräämisiä, painajaisten sarjamaista katsomista yöunissani, stressaamista, laskujen maksamista ja laiskottelua.







Eilinen päivä meni yhteisvalinta-koulutuksessa Joensuussa, autellessa tuttava vanhusta kotitöissä ja tavatessani toiselta puolelta tulleen ihanan ystävättäreni. Aidot ystävät ovat elämän voimavara.  Elämääni kuuluu muutama lapsuudenystävä sekä muutama aikuisiällä solmittu ystävyyssuhde. Olen mielestäni onnekas, että voin kutsua useampaa ihmistä ystäväkseni. Kaverit ja ystävät ovat mielestäni kaksi eri asiaa. Mielestäni laatu on tässäkin yhteydessä tärkeämpää kuin määrä. Elämä ei ole aina laadukasta, mutta jos sen saisi elää suht onnellisena ja terveenä sekä kuukahtaa nopeasti matkan päätyttyä jolloin voisi todeta, että tulipa tehtyä hieno elämänmittainen matka!

 Voimaannuttavia ajatuksia viikonloppuusi,



SHARE:

3 kommenttia

  1. "Vaikka onkin tärkeää auttaa heikompiaan, niin avuntarvitsijoita on paljon myös suomalaisessa yhteiskunnassa. Avun tarve tulee lisääntymään, kun yritykset irtisanovat ihmisiä yhä kiihtyvällä tahdilla. Surullista."

    Yhdyn niin näihin sanoihin. Tätä kautta myös niiden köyhimpien maiden auttajat vähenevät. Olin todella järkyttynyt, kun luin tutkimuksen, että maailman sata rikkainta pystyisi pelkillä yhden vuoden osinkotuloillaan poistamaan maailman köyhyyden. Tasan ei mene meille onnenlahjat.

    Ihanaa lauantaita sinne!

    VastaaPoista
  2. Niin rohkaiseva postaus - ja kaunis sitaatti! Toivon että pian tervehdyt, ja että ystävien kanssa vietetyt hetket myös tuovat iloa ja nostattavat mielialaa. Kiitos kun valaisit mikä se Nenäpäivä on - upea tarkoitus kerätä varoja hätää kärsiville! Näin juuri Facebookista sellaisia nenäpäivä-päivityksiä, ja ihmettelinkin mitä se pitää sisällään! Kaikkea hyvää viikonloppuusi,
    Nina

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti olet jo paremmassa kunnossa <3

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig