keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Skål, 1-vuotissynttärit ja uudet popot!

Tasan vuosi sitten aloitin bloggarin uran, aika on mennyt todella nopeasti. Huomaan kehittyneeni kuvien ottajana ja postauksien kirjoittajana. Ilman teitä ihania lukijoitani ja niitä mielettömän mukavia kommentteja tuskin pitäisin blogiani. Kiitän sydämestäni myös hienoja yhteistyökumppaneitani (maljan kohotus). Pelkästään itselleni kirjoittelu, kun ei ole koskaan ollut se mun juttuni. Saan aika usein blogiteksteihini idean valokuvasta ja arkielämästä. Kuvailen varsin tiuhaan tahtiin ja voisinkin sanoa, että kamera on kasvanut minuun kiinni. Blogitekstit syntyvät pääasiassa mielenkiinnon kohteistani. Minulla on harrastus, joka koukuttaa, mutta hyvällä tavalla. En ota blogin pitämisestä minkäänlaista stressiä, koska tämä on vian harrastus. Mutta toisaalta myös hyvin tärkeä ja rakas harrastus.



 Jos minulle joskus iskee tyhjyys, etten keksi kirjoittamista, niin silloin pidän luovantauon. Tykkään lukea lifestyle- , sisustus- ja ruokablogeja, joissa kirjoittajalla on oikeasti sanottavaa. En syty blogeista, jossa eletään aina täydellistä elämää.  On ihana katsella blogien kauniita kuvia ja saada niistä ideoita oman kodin sisustamiseen tai pukeutumiseen. Minulla on tietyt blogit, joita seuraan melkein päivittäin. Koetan luoda kirjoituksissani elämänmyönteistä asennetta ja sitä, että blogissani huokuisi aidosti elämän moninaisuus, elämän ilot, surut ja onnistumisen kiljahdukset.



  

Blogini merkitsee minulle paljon. Olen kulinaristi ja blogissani leivotaan usein. Rakastan kaikkea kaunista ja tykkään hankkia kotiin tavaroita, joilla on yleensä tarinansa. Rakastan kisujani ja joskus postauksissani vilahtelee pari karvatassua. Joku voi joskus ajatella, että olen toisinajattelija, en sulaudu isoihin massoihin vaan elän omannäköistäni elämää. Puran blogiin tuntojani vaikken koko elämääni täällä kerrokaan. Olen saanut muutaman ihanan sähköpostin ihmisiltä, jotka ovat olleet samassa elämäntilanteessa kuin itse olen ollut ja saaneet kirjoituksistani voimaa elämäänsä. Nämä ovat niitä hienoimpia blogihetkiäni. On kiva huomata, että blogiani kommentoidaan ja se löytää uusia lukijoita. En olisi vuosi sitten uskonut, että minulla on tänä päivänä huimat 222 lukijaa. Kiitos ja kumarrus :) 

Koetan pitää blogini elämänmakuisena, hyvänmielen blogina. Olen huomannut, että nettiin mahtuu monenlaisia ihmisiä, ja osa täytyy jättää omaan arvoonsa. Kukaan meistä, kun ei ole täydellinen. On taito osata myös netissä hyvät käytöstavat. Jos jollakulla on melkein aina huono päivä, niin silloin täytyy muistaa, että melskaa vain siellä omassa blogissaan tai facebookissa niin paljon kuin sielu sietää, mutta ei jaa omaa pahaa oloaan muille. Haluan pitää blogini juuri omannäköisenä, ilman liikoja mainoksia. Jos harkitset bloggailun aloittamista, niin suosittelen ehdottomasti!

 Ajattelinkin kysyä Teiltä ihanaiset, että olisiko postaustoiveita?

 
Maija tykästyi tilaamiini kenkiin ja oli jo lähdössä "pussimatkalle" ;D



Tilasin taannoin nettikaupasta talvikengät. Kengät jollaisia olen etsinyt jo pari vuotta. Avattuani paketin ja laitettuani kengät jalkaani olin täysin myyty!
Kengät ovat merkiltään *art.
Koska minulla on isänigeenit ja paksut pohkeet, niin en ole löytänyt nahkasaappaita, jotka vielä mahtuisivat kiinnikin pohkeen kohdalta :D Siispä olen etsinyt ja etsinyt neulosvartisia saappaita ja nyt ne löytyivät, täydelliset kenkäni. Vaikka näissä saappaissa on pieni kanta, niin niissä on todella hyvä lesti ja ne ovat aivan ihanat jalassa.

  • Koron korkeus noin 5,5 cm.
  • Varren korkeus noin 19,5 cm.

Art-merkin kengät on suunniteltu Riojan alueella Espanjassa jo vuodesta 1995.Artin suunnittelijat saavat inspiraationsa kaupungista, joka urbaanin väestönsä ja historiallisten rakennustensa takia on saanut nimityksen ”The Metropolitan Soul”.


Art-kengät valmistetaan tiukkojen ympäristövaatimusten mukaisesti. Kengissä käytetty nahka on parkittu käyttäen luonnollisia öljyjä, korkki on kierrätettyä ja kumi on 100 prosenttisesti luonnonkumia. Kaikki Art-kengät testataan Institute of Biomechanics of Valencia (I.B.M)-instituutissa ergonomian varmistamiseksi.


Kengät ovat nahkaa ja varsiosa on neulosta.

Taidan kopistella tänä iltana uusilla popoillani ysiläisten vanhempainiltaan :)

Kengissä on pitäväpohja, jollaista tarvitaan talvisin.


Art-merkin arvot ovat: laatu, innovatiivisuus ja huumori. 



Korkojen kopinaa ja enkeleitä vierellesi sekä hyvää mieltä päivääsi toivottaa,


SHARE:

10 kommenttia

  1. Oijoijoi mitkä ihanat kengät! Kertakaikkisen suloiset! Täällä toinen jolla on paksut phkeet siis :)

    Onnea myös yksivuotiaalle! <3

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea 1-v blogillesi ja sinulle, ihana blogi Sinulla!
    Voi kuinka ihanat kengät! Tyttäreni tilasi jostain varrelliset nahkasaappaat mittojen mukaan, kun hänkin omaa vahvat pohkeet, urheilija kun on ja varmaan ne olis muutenkin aika tukit, hih, kuten minullakin!
    Ihanaa Päivää!
    -päivi-

    VastaaPoista
  3. Ihanat kengät, paljon noilla on hintaa? Olen just etsimässä uusia talvikenkiä itselleni....

    Onnea blogille! Itse tykkään lukea eniten sun henkilökohtaisia pohdiskeluja yleensäkin elämästä. Tää blogi on muuten ainut tän tyylinen blogi, mitä luen. :) Itselläni ei ole mitään mainostajia vastaan ja minusta arvonnat on kivoja.

    Tänään muuten tulee ulos sun inspiroima blogipostaus... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Normaalihinta oli 159e, mutta sain ne -25%, niin niille jäi kohtuuhinta eli noin 120e.

      Poista
  4. Jatka samaan tyyliin, ja ollaan me vaan tälläsiä (ihania) omantienkulkioita ♥ :))
    Todella ihanat saappaat!!! Mun piti vielä jotain kirjoittaa, mutta menin ihan sekaisin noista kengistä... heh, no olkoon :D
    Oikein mukavaa päivää!

    VastaaPoista
  5. Onnea 1-vuotiaalle ja onnea uusille ihanille kengille - olen aivan myyty. Pakko lähteä tutkimaan tuota tuotemerkkiä enemmänkin;)

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea vuosijuhlan kunniaksi. Aika menee niin nopeasti, mutta kyllä silti vuodessa ehtii tapahtua monenlaista :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille :) Olette ihania!

    VastaaPoista
  8. Onnea 1-vuotiaalle!!! Ihana blogi, jatka samaan malliin!
    Aika hauskaa, minulle tuli 1v päivä viime viikolla, olemme niin saman aikaa bloggailleet :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos kenkä-vinkistä, käynpä tsekkaamassa löytyisikö minullekin mieleiset popot. Tosin nuo sinunkin valitsemasi ovat kauniit. Hyvää jatkoa blogin pitämiseen!

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig