Do You Want the Truth or Something Beautiful?

Viikonloppu oli oikein mukava, lempeä ja täynnä tyytyväistä kehräystä. Eilen illalla kotonani oli Partylite-kutsut, joissa olikin oikein mukavaa. Ihania ihmisiä, herkkuja ja hyviä juttuja. 
Tilasin olohuoneeseen jotain todella kaunis...siitä myöhemmin lisää.

Mutta AARGH! Aukaistessani aamulla hyväntuulisena facebookin ihmeellisen maailman tulin siihen tulokseen, että olen niin täynnä valittavia ihmisiä, niitä jotka ovat elämäntapavalittajia, kroonistuneita sellaisia! En tiedä, hakevatko he ainaisella valittamisellaan elämäntapavalittajien maailmanmestariksi vai sääliä sekä myötätuntoa? Asiathan paranevat harvoin valittamalla, joten positiivista asennetta kehiin, niin olokin kohenee. Sitten on näitä tyyppejä, joiden mielestä joku aina kadehtii heitä ja aina on vihamiehiä jokaisen oven takana väijymässä. Jospa katsottaisiin peiliin ja huomattaisiin se tosi asia, että niitä oikeita ystäviä ei taida olla olemassakaan saatikka niitä kateellisia. Vainoharhaisuus, se on paha juttu! Ylipäätään kadehtiminen ja toisista pahaa puhuminen, mitä iloa niistä saa? Ei mitään! Loppupelissä tämä itsekäs ihminen saa näyttämään itsensä tyhmältä ja epäluotettavalta. En hirmuisesti uskoudu ihmiseltä, joka puhuu aina jonkun seläntakana pahaa muista ihmisistä. Voin olla varma, että jos poistun paikalta niin joudun tällaisen puheenaiheeksi välittömästi. Miksi kaikkien kukkien anneta kukkia aivan rauhassa, siinä vaiheessa voi hieman älähtääkin jos kutsumattomat vieraat ovat tunkeutumassa omalle tontille :D

Meidän pitäsi muistaa olla kiitollisia, että meillä on rakastavia ja välittäviä läheisiä, jos emme sairasta syöpää tai muuta vakavaa sairautta, niin saamme olla kiitollisia, katto pään päällä, ruokaa jääkaapissa. Niin, ja tämä internetti, joka mahdollistaa nykypäivänä paljon asioita.

Eilisessä Putouksen ensimmäisessä jaksossa kerrottiin Amish-sketsin avulla siitä, kuinka jotkut kertovat kaiken facebookissa, klik!

Viikonloppuna juttelin tärkeän ystäväni kanssa, joka mietti naimisiinmenoa. Ristiriitaista. Jos naimisiinmenoa joutuu miettimään kumppaninsa kanssa, niin on ehkä parempi olla menemättä naimisiin. Naimisiinmeneminenhän on iloinen tapahtuma, ainakin länsimaissa, jossa pakkoavioliittoja ei onneksi ole. Itse olen tullut siihen loppupäätelmään omalta osaltani etten tahdo naimisiin. Naimisiinmeno ei vaan ainakaan nyt ole minun juttuni. Liian usein avioliitot päättyvät eroon, kun toista aletaan pitämään itsestäänselvyytenä. Rakastan tietynlaista vapautta, mutta jos joskus minulle iskisi äkillinen mielenhäiriö ja pamahtaisin mennä naimisiin, niin juhlat olisivat tyyliin  elegantitpartyt, jossa ei olisi tietoakaan  perinnehäistä leikkeineen. Rentoa juhlimista pienellä porukalla vain niiden tärkeimpien kesken. Jokaisella on omat toiveensa ja joillekin perinnehäät sopivat. Tarkoitan mauttomilla perinnehäillä niitä häitä jonne tulee ainakin 200 vierasta, sellaisia sukulaisia jotka on vaan pitänyt kutsua kun vanhemmat ovat niin halunneet, kaikki perinneleikit ja perinneruuat. Sellaiset häät, jotka usein ovat morsiamen ja sulhasen vanhempien mieleen, koska he kustantavat lystin. Sellaiseenkin olen törmännyt ettei häät ole olleet alunalkujaan morsiamen mieleen, kun sulhasne vanhemmat ovat rahoittaneet lystin ja ollaan seurattu illan aikana alati mököttävää morsianta :D

En ole koskaan haaveillut häistä sen suuremmalti tai perhe-elämästä. Olen tällainen oman tieni kulkija ja tullut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että tämä on oikea polku juuri minulle. Minun ei tarvitse yrittää asettua johonkin malliin, jossa en tunne oloani mukavaksi. Olen aika mukavuudenhaluinen, elämä on opettanut. Pidän tärkeänä sitä, että lähelläni on tärkeitä ja luotettavia ihmisiä. Kaikille tuttavilleni ajatus itsenäisestä naisesta ei istu sitten lainkaan, eräs kukkahattutäti taas kyseli perheenlisäyksestä ja muusta henkilökohtaisesta. Minulla on ystäväpiirissäni näitä samallalailla ajattelevia kummajaisia :D Lohdullista. Isäni tuumasi minulle joskus, että "älä mieti lapsien hankkimista, jos sinulla ei ole heille aikaa ja oikeasti kiinnostusta heitä kohtaan. Sinä olet hyvä ihminen vaikket lapsia haluakaan". Viisaita sanoja. Luin viikonlopun Iltalehden välissä tulleesta Ilonasta, kuinka äidilliset tunteet eivät herääkään välttämättä pintaan ja lapsi on heittopussina. Kauhistuttavaa, mutta totta! Rakastan työtäni opettajana ja teen työni 110%:sti, nautin elämästäni juuri näin. 

Ja se on juurikin se tärkein asia, että olen itse onnellinen. Naapurin Martta saa olla mitä mieltä haluaa. En ajattele, että kadun lapsettomuuttani vanhemmalla iällä, elän tässä hetkessä. Mutta koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. En halua olla katkera ja todeta, että tein joskus jotain sellaista vain sen takia kun joku vaan halusi minun tekevän vaikka sydän sanoikin muuta. Mummoni kertoi, että seisoessaan kirkossa vihkivalaa lausuessaan alttarilla, hän tiesi jo silloin menevänsä väärän ihmisen kanssa naimisiin. 50-luvulla aviottoman lapsen synnyttäminen oli häpeällistä ja tämän takia hän joutui menemään väkivaltaisen miehen kansa naimisiin, jolle odotti lasta. Kolmenkymmenen avioliittovuoden jälkeen he sitten erosivat, hyvä niin koska elämä oli katastrofia. Mummostani tuli hieman katkera elämälleen, menetettyjä vuosia.Tästä aasinsiltana päästään siihen, että lähetän usein postikortteja kummilapsilleni, he ovat minulle tärkeitä. Maailma tarvitsee myös hyviä tätejä :)

Ettei elämä kävisi tylsäksi lähden ensi kuussa matkaan ystäväni kanssa Helsinkiin ja Tallinnaan. Maaliskuussa matkaan äitini kanssa hiihtoloma matkalla Tukholmaan tapaamaan tuttaviamme ja pääsen vihdoin ja viimein Abba-museoon. En pidä kovinkaan paljon merimatkailusta, mutta kulinaristinen elämys on aina ihana ja näkymät ruokapöydästä ovat huimat.

Olen päättänyt elää tämän varsin lyhyen ihmiselon näin ja ainakin tällä hetkellä olen suht onnellinen. Asiat ovat menossa pikkuhiljaa parempaan suuntaan. Vaaditaan sitkeyttä sitä kuuluisaa sisua. Rakastan sitä tunnetta, kun tulen työpäivän jälkeen kotiin, kisut ovat vastassa, kukaan ei vaadi minulta yhtikäs mitään, saan vain olla ja ottaa päikkärit jos niin haluan tai lähteä ystävän luo kylään kyselemättä keneltäkään mitään. Rakastan joskus extempore-elämää ja etenkin matkailua. Olen tullut myös siihen lopputulokseen, että sellaista ei vaan osaa kaivata, jota ei ole koskaan ollut elämässäni. Pidän myös rutiineista ja työstäni. Työ mahdollistaa minulle matkustelun ja hyvän elämän. Olen siitä hyvin hyvin kiitollinen! Oppimisen ilo on suuri ja haluan oman ysiluokkalaisteni pääsevän elämässään pitkälle.

Loppuun pari lempparirunoilijani Kahlil Gibranin ajatusta.

"Ihmisten joukossa tahtoisin mielummin olla se, jolla on unelmia ja halu täyttää ne, kuin suurin ihminen ilman unelmia ja toiveita."

"Jokaisen talven sydämessä on väräjävä kevät, ja jokaisen yön hunnun takana on hymyilevä aamunkoitto."

Pidetään maailma ja mielemme avoimena, koska juuri tämä päivä voi olla elämässämme käänteentekevä, mutta asenteemme voi pilata kaiken!

PS. Postailen teille huomenna sunnuntain kutsuilta muutaman kuvan.