Oman elämänsä Myrskyluodon Maija!

Olen saanut paljon uutta ajateltavaa viime päivien aikana. Kuinka pienistä palasista onnemme koostuukaan ja elämänkokemusten myötä onni koostuu entistäkin pienemmistä asioista. Onni ei ole ainainen olotila, se saapuu silloin tällöin ja yllättää. Minua kammoksuttavat ihmiset, jotka ovat kiittämättömiä elämälleen vaikka heillä olisivat asiat kuinka hyvin. Asioita ja ihmisiä pidetään itsestäänselvyyksinä. Itsestäänselvyys, sellainen ei pitäisi olla meistä yhdenkään. Kaikilla meillä on ihmisarvomme ja halu tulla hyväksytyksi. Pienikin kiitos ja ystävällinen ele voivat tehdä kenen tahansa meidän päivästämme paremman. Kuten Raamatussakin todetaan, että "Kohtele toisia, kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan".

Elämää ei pidä ahnehtia, asiat tulevat aikanaan. On seistävä vankkana kalliolla katsoen myrskyä, kuten Mysrkyluodon Maija!

  Olen oppinut viime aikoina paljon uutta ja tiedonjanoni on suuri. Olen oppinut sanomaan myös ei, tiedän omat rajani jaksamisen suhteen. Se on sitä henkistäkasvua. Ystävättäreni sai burnout diagnoosin. Ainainen suorittaja, kympin tyttö. Jos ei ole kokenut loppuunpalamista, niin sitä on vaikea edes kuvitella. On helppo sanoa sivullisena, että vähennä tekemisiä ja rentoudu. Aina asiat eivät ole niin yksinkertaisia, kuten ei elämä yleensäkään ole. Joskus taustalla voi olla paljonkin asioita, joita ei vaan itse voi valita. Taloudellinen tilannekin voi pakottaa tekemään ihmisen useampaa työtä ja tämä on ollut minulle henkilökohtaisesti hyvinkin läheinen asia. Olen opiskellut itselleni kolme ammattia ja tehnyt opintojen ohella jopa kolmea työtä. Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää ulospäin. Oman heikkouden myöntäminen voi olla vaikea asia, sitä yrittää ja yrittää, kunnes lopulta tulee tienhaara. Ihminen oppii elämänmyötä tunnistamaan omat voimavaransa ja joskus on hyvä sanoa asioille "ei". Kaikkeen ei tarvitse aina suostua. Toiset ymmärtävät tilanteensa ja toiset vasta liian myöhään, osa päätyy itsemurhaan ja osa saa burnout lomaa. Suorittamisen sijaan meidän täytyisi tarkastella omaa jaksamistamme ja toteuttaa välillä haaveitamme. Ikinä ei pitäisi väheksyä kenenkään ihmisen elämää ja valintoja. Olen itse oppinut vasta viime vuosina oman sietokykyni rajat ja sen, että elän nyt. Koetan toteuttaa unelmiani tasaisin väliajoin. Elän tässä hetkessä, koska minulla on elettävän tällä hetkellä tämä elämäni. Miksi jättäisin sen pelkän suorittamisen jalkoihin? 

Olen suorittanut elämäni aikana aivan tarpeeksi. Olen hankkinut kolme ammattia, tehnyt joka ikinen kesä töitä 15 vuoden ajan lisäksi lukien ympäri vuotiset työt, joskus työpaikkoja on ollut parhaimmillaan kolmekin. Niin, se sosiaalinen elämä oli aikalailla vähissä. Viime kesänä pidin ensimmäisen kesälomani 15 vuoteen, 4 viikkoa. Ansioluettelossani komeilee melkein kolme A4:sta työpaikkoja. Minulla ei ole koskaan ollut vakituistatyöpaikkaa. Opettajan ammatin varjopuolet. Olen ollut kesätöissä muovitehtaalla, uimaopettajana, vaippatehtaalla, lastenkodilla ja niin edelleen. Kaikista näistä työpaikoista olen saanut elämänivarrelle muutaman kivan ihmisen, olen oppinut huimasti uusia taitoja ja saanut elämänkokemusta. En ole koskaan ollut liian valikoiva töiden suhteen ja se on kantanut minua eteenpäin. Olen kiitollinen kaikista työpaikoistani tähän astisen elämäni varrella.

Olen saanut äidinmaidossa jo takaraivooni ajatuksen, että "Luoja ei laiskoja elätä", itse hankitut roposet ovat hieno asia. Itsetienatut rahat kieltämättä ovat asia joka on pieni ylpeydenaihe ja niitä osaa käyttää harkiten. Tosin en laittaisi pahakseni jos joskus pääsisin elämässäni hieman helpommalla ja joku haluaisi lahjoittaa minulle pienemmän tai suuremman summan rahaa. En ymmärrä ihmisiä, jotka panttaavat rahojaan tilillä vaikka heillä olisi mahdollisuus toteuttaa unelmiaan tai auttaa hädässä olevia ihmisiä tai eläimiä. Liian usein tällaisissa tapauksissa huomaa, että on liian myöhä toteuttaa unelmiaan, aina on odotettu sitä oikeaa hetkeä, muistamatta elämää nykyhetkessä, nyt! Jos teillä lukijani on haaveita niin toteuttakaa niitä! 

Ystäväni sairastui burnoutiin ja toivon hänelle voimia :) Kristiina Brask kertoo kappaleessaan F32 hienosti burnoutista kärsivän ihmisen taistelusta tässä vaativassa nyky-yhteiskunnassa. Ihmisen sietokyvystä, joka alkaa olla jo aika matala, ainaisen suorittamisen takia. Nyky-yhteiskunta ei hyväksy laakereillaan lepäämistä vaan on oltava tehokas, muuten sinulla ei ole yhtikäs mitään. Surullista. Miten minusta tuntuu yhtään liikoja romantisoimatta, että elämä kaksikymmentä vuotta sitten oli helpompaa? Ainakin jollakin tasolla.

Kiitollista torstaita kaikille :)