Viikonloppu meni aivan liian nopeasti. Olen yleensä ihan intona uudesta viikosta, mutta nyt olo on aika nuutunut. Poskiontelotulehdus vie voimat, niveliä kolottaa ja oman osansa voimista vievät antibiootit. Onneksi tänään on vain neljän tunnin työpäivä. Suuntaan suoraan kotiin nukkumaan. Olen oppinut vuosien varrella ettei pelkkä antibioottikuuri auta tulehduksiin, täytyy myös levätä. Nyt on sellainen olo, etten kaipaa yhtään minkäänlaista stressinlaukaisijaa. Sulkeudun ympäröivältä negativiiselta maailma, en ota vastaan mitään ikävää. En anna edes tilaa ikäville asioille, ainakaan viikkoon!
Viikonloppuna ostin Bernard-Massardia Alkon "alesta". Mutta antibioottikuurin takia päädyin ihailemaan pulloa. Parasta tässä pullossa on se, että sen saa suljettua kierrekorkilla. En ole kovinkaan suuri alkoholinkuluttaja. Saatan nauttia lasillisen kuohuvaa viikonloppuisin, mutta siihen se sitten jääkin. En vaan käsitä humalahakuista juomista.
Ihastuin kaupassa näihin kauniin värisiin tulppaaneihin. Pidän värikkäistä kukista, ne tuovat esiin väreillään erilaisia fiiliksiä. Keväiset värit tuovat mieleeni auringon ja elämän. Rakastan auringonvaloa, se luo ympäröivään kylmään maailmaan elämää ja lämpöä. Elämän, joka nostaa päätään talven jälkeen. Talven, joka peittää alleen kaiken kauniin vihreyden ja elämän.
Bongasin Cittarista alennusmyynnistä Airwickin tuoksutikut. Aikalailla voimakkaan tuoksuiset, mutta kumminkin hyvällä tavalla.
My favorite weather is bird-chirping weather.
-Terry Guillemets-
Viikonloppuihin kuuluu herkkuhetket ja tänä viikonloppuna nautittiin pala herkullisia Pohjoisen tuulahduksia. Ensi viikonloppuna nautitaankin jotain keväistä herkkua.
Vuohenjuustoa
ja viikunahilloa, tummaleipää kera porsaanpaistin, tomaattisiivun ja
piparjuuritahnan. Voileipäkeksi, ananas-pähkinäjuustoa kera persimon
viipaleen ja omenahillon. Pieni näkkäri kera sinihomejuuston ja
omenahillon. Juustona Polar:in voimakasaromista
juustoa, viinirypäleitä ja ilmakuivattua kinkkua.
Sunnuntaina aloin himoitsemaan kevään keltaisia porkkanasämpylöitä ja ne valmistuivat käden käänteessä.
Porkkanasämpylät
3 dl porkkanaraastetta (noin 2 isoa porkkanaa)
5 dl maitoa
50 g hiivaa
2 rkl tummaa siirappia
2 tl merisuolaa
½ dl rypsiöljyä
3 dl kaurahiutaleita
noin 11 dl rouheisia sämpyläjauhoja
5 dl maitoa
50 g hiivaa
2 rkl tummaa siirappia
2 tl merisuolaa
½ dl rypsiöljyä
3 dl kaurahiutaleita
noin 11 dl rouheisia sämpyläjauhoja
Voiteluun: 1 muna
Pinnalle: kaurahiutaleita
Raasta porkkanat hienoksi raasteeksi.
Pinnalle: kaurahiutaleita
Raasta porkkanat hienoksi raasteeksi.
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murenna joukkoon hiiva. Lisää siirappi, merisuola, öljy, porkkanaraaste ja kaurahiutaleet.
Sekoita joukkoon sämpyläjauhoja desilitra kerrallaan aluksi kauhalla tai puuhaarukalla sekoittaen, lopuksi kädellä vaivaten.
Anna taikinan kohota noin 30 minuuttia.
Jaa taikina kahteen osaan ja pyörittele kummastakin vuorollaan pitkä
tanko. Jaa tanko samankokoisiin paloihin ja pyörittele paloista
sämpylöitä.
Laita sämpylät pellille leivinpaperin päälle ja anna kohota liinalla peitettynä 20 minuuttia.
Voitele munalla ja ripottele pinnalle kaurahiutaleita.
Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia.
Kun välillä herkuttelee, niin sielukin nauttii siitä. Tunnelmointi on aikalailla ilmaista. Minulle tunnelmointiin kuuluvat kynttilät, oma pieni kotitekoinen spa-hetki, kiireettömyys, hyvä kirja, makoisa ruoka ja mahtavan hyvä seura -vaikka joskus ihan oma seurakin on just sitä parasta seuraa.
Tahdotko muuten nähdä kerrankin aivan oikean enkelin?
Mene pimeään huoneeseen. Laita ovi kiinni, ettet näe mitään ympärillesi.
Pyydä lähintä enkeliäsi näyttäytymään. Hän ilmestyy pian peilissä, kun sytytät valot!
Olet arvokas!
Ihanaa viikkoa :)
Porkkanasämpylät ovat ihania. Oikeastaan en koskaan tee muunlaisia sämpylöitä. Paljon porkkanaraastetta ja kaurahiutaleita sekä aamupuuron jämät ovat se juttu mun taikinassa :). Paranemisia sulle!
VastaaPoistaParanemisia, herkullisen näköisiä sämpylöitä.
VastaaPoista