perjantai 16. toukokuuta 2014

Punainen lanka kevääseen ja viikonloppuun!

Ajattelin listata teille muutaman hyvän vinkin, joita voitte pohdiskella ja toteuttaa viikonloppuna(kin) :) Itse olen Kodittomien koirien ystävät ry:n kannatusjäsen ja minulla oli myös oma kummikoira Vali, joka sai muutama kuukausi sitten sydänkohtauksen ja tällä hetkellä hän kirmaa vihreimmillä niityillä vailla huolta ja murhetta. Olen itse auttanut kodittomia koiria raha- ja ruokalahjoituksin. Olen muun muassa antanut kirpputorin tuoton lyhentämättömänä Kodittomien koirien hyväksi.
 
1. Kodittomien koirien ystävät ry- Hemlösa hundars vänner rf löytyy netistä Facebookista ja täältä. Tässä olisi jollekin firmalle hyvä mahdollisuus tehdä hyväntekeväisyyttä lahjoittamalla pesukone. Mutta hyvän asian puolesta voi lahjoittaa myös rahaa, koska hygienia on tärkeä asia. Pienikin avustus näille koirille on suuri asia.
 
Cernavodan tarhan työntekijät ovat pulassa, sillä noin 300 koiran koiratarhan pyykinpesukone on nähnyt viimeiset päivänsä ja laite on lopullisesti rikki. Nyt Save the Dogs pyytää apua uuden pesukoneen hankintaan, jotta koirille voidaan taata jatkossakin hygieniaa tarhaoloissa. Uusi teollisuuspesukone tulee maksamaan arviolta 1000 €. Jos haluat olla mukana hankkimassa uutta pyykinpesukonetta Cernavodan tarhalle, voit tehdä lahjoituksen seuraavin tiedoin:
IBAN: FI96 4970 0010 0...480 05
BIC: HELSFIHH
VIITE: 1164
Saaja: Kodittomien koirien ystävät ry
Kiitos avustasi Romaniaan!

 
Pelastetaan Koirat tekee myös arvokasta työtä Romanian katukoirien hyväksi. Tarve hoitoihin ei kuitenkaan ole vähentynyt, vaan kasvaa, koska enemmän onnekkaita on pystytty tuomaan Suomeen kuntoutettaviksi. Moni on myös adoptoinut itselleen koiran tänne Suomeen. Itse olen lahjoittanut vuosien varrella rahaa molemmille yhdistyksille. Olen antanut muun muassa joululahjarahat kodittomien koirien hyväksi.
 
Erityistarpeita omaavia koiria pystyt auttamaan lahjoittamalla Kotia Kohti-projektin viitenumerolla 1151 Nordean tilillemme FI85 1376 3000 121366. Pelastetaan koirat ry:lle on myönnetty keräyslupa 2020/2013/330 ajalle 25.4.2013-24.12.2014 Ahvenanmaata lukuun ottamatta koko maahan. Pienikin apu on näille eläimille suurta!
 

Facebookista löytyy Tartu tassuun-kampanja, joka on kissatuotemerkki Premium PrimaCat ja Pirkanmaan Eläinsuojeluyhdistys PESU ry yhteistyössä: TARTU TASSUUN! Kissalle Koti -kampanja. Tänne otetaan myös lahjoituksia vastaan. Kampanjan tavoitteena on löytää kodittomille kissoille vastuullinen koti. Kotia vailla olevat ja tällä hetkellä luovutusvalmiit kissat on esitelty näiden sivujen lisäksi PESU:n kotisivuilla.
Mikäli Sinulla on tarjota yhdelle näistä kodittomista kissoista vastuullinen koti, ota yhteyttä PESU:un numerossa 045 657 2148 (parhaiten tavoitettavissa klo 12–21, ei tekstiviestikyselyitä). Mainitsethan soittaessasi, että otat yhteyttä Premium PrimaCatin kampanjan kautta. 




2. Olen löytänyt viime aikoina taas uudelleen kirppikset. Nuuskamuikkusella on viisas sanonta, kaikkea ei tarvitse omistaa, vaikka se olisi kuinka kaunista. Nykymaailma on niin materialistinen, suurimmissa blogeissakin pyörii kaikilla samat hankinnat. Bongasin facebookin kirpparilta nämä ihanuudet 6e/kpl. Minusta on tullut vuosien varrella yhä enemmän säästäväisempi ja harkitsevampi kuluttaja. Ostan mieluummin laadukasta ja maksan siitä hieman enemmän. Olen alkanut arvostamaan kestävyyttä ja sitä, ettei luonto kärsisi kulutustottumusteni takia.
 
Kannattaa poiketa netti- ja kivijalkakirppiksillä, sieltä voi tehdä varsin edullisiakin löytöjä.


3. Jos olet pitämässä tänä keväänä valmistujaisjuhlia, niin korvaa yksi iso monella pienellä.

Perinteisen kakun voi korvata myös makealla buffetilla. Sellainen syntyy, kun katat kahvipöytään hurmaavan valikoiman pieniksi annospaloiksi leikattuja herkkupaloja, joiden kaveriksi sopivat karkitkin. Valmistuin neljä vuotta sitten erityisopettajaksi ja tarjosin vierailleni tapas-tyylisiä herkkuja.




 
4. Voit tehdä lahjoituksen Uuden lastensairaalan hyväksi, klik.

Tärkein ja tehokkain keino auttaa on tehdä rahalahjoitus, mutta myös muunlainen apu on tärkeää.

Lahjoittajien lisäksi tarvitsemme paljon talkoohenkeä ja vapaaehtoisia myös asian puolestapuhujina, viestinviejinä kuin keräysten järjestäjinä. 

Iloinen tapa olla mukana rakennustalkoissa on pyytää merkki- ja juhlapäivän vietossa lahjojen ja kukkatervehdysten sijaan lahjoitusta uudelle lastensairaalalle. Toimi näin:
1) Pyydä onnittelijoita tekemään lahjoitus Uusi Lastensairaala tukiyhdistys 2017 ry:n lahjoitustilille
OP-Pohjola FI 93 5541 2820 019967 ja kirjoittamaan tilisiirtoon viestiksi oman nimensä ja sinun nimesi/teidän nimenne.
2) Lähetä yhteystietosi ja merkkipäiväsi päivämäärä osoitteeseen: info@uusilastensairaala2017.fi



5. Lopuksi muutama hyvä vinkki Ruokalan  nettisivuilta kananmunan kuorien uusiokäytölle,
 
Termospullon tai vaasin saat puhtaaksi niin, että sekoitat murskatut munankuoret ja saippuaveden keskenään, ja sen jälkeen ravistelet termaria voimakkaasti.

Täytä tyhjä kuori suklaalla tai hyytelöllä ja voit käyttää munankuorta muottina omia herkkuja tehdessäsi!

Pari murskattua munankuorta keittiön tiskialtaassa pitää huolen, että putkiin ei pääse kulkeutumaan mitään ylimääräistä. Lisäksi munankuoret puhdistavat putkia.
 
Jauha munankuori pieneksi jauheeksi ja sekoita sitä valkuaisen kanssa, niin saat ihoa kiinteyttävän kasvomaskin. Anna seoksen kuivua ennen kuin peset sen pois.
 
 
Tänään täytyy pakkailla kapsäkkinsä huomista Tallinnan matkaa varten. Mukavaa vaihtelua kiireiseen arkeen :) Iltaöinen hetki ja viikonloppu ovella, ilman kiireitä, eikä lauantaina ole muuta kuin junassa matkailua, merellistä tunnelmaa ja nautiskelua minilomasta. Saan rauhassa jäsennellä mielessäni viikon tapahtumia ja tulevaa. Juoda vihreää teetä ja tuumailla. Kilauttaa vaikka kaverille, joka on myös yökukkuja.
 

Suurena onnenhetkenä
kun katsoo peiliin
näkee vedenpinnalla
täysikuun, tähdet
ja veneen varjon
kun se lipuu
peilin poikki, airot
koholla: pisaroita tippuu
aironlavoista
Kuuhun, tähtiin, silmiin, suuhun
-Tommy Tabermann -
 


SHARE:

1 kommentti

  1. Meidän edellinen "lapsi" oli löytöeläinpaikasta haettu kisu ja seuraava tulee todennäköisesti myös olemaan. Emme halua mitään tehtailua kannattaa. Rahastusta. Maksamme mielummin oikeasta avusta, huolenpidosta, rakkaudesta eläimiä kohtaan. Kova "vauvakuume" on jo, mutta pakko pitää järki kädessä vielä tovi. :) -Viltsu

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig