Helmikuinen häivähdys*

Hiphei*

Eilen sain surusoiton. Olin puhelun jälkeen pysähtynyt, kohmeessa ja sanaton. Sisimmässäni myllersivät surun kyyneleet. Yllättävät suru-uutiset pysäyttävät aina. Puhuimme vasta puhelimessa ja nyt hän on jo melkein pois, ikuisesti. On kyse enää päivistä. Sinulle on onneksi ystäväinen kaikki valmiina Taivaan puutarhassa. Kun kutsu käy Taivaankotiin, jossa edesmenneet rakkaat ovat valmistelleet hänelle jo kaiken kauniin ikuisen valon puutarhaan. Valoon, joka hoivaa kivuttomaksi ja ehjäksi.  
Jälleennäkemiseen ♥

Toinen työni on välillä henkisesti raskasta, luopumisia. Ikuisuuksiin matkaamista. Kun opit tuntemaan ihmisen ja sitten yhtäkkiä huomaat, että hän onkin poissa. Olen saanut tutustua työni kautta upeisiin ihmisiin, jokainen on jättänyt minuun jälkensä.

Olen kokenut viime aikoina paljon, aivan kuin ne olisi minulle annettu ohjenuorana elämälleni: Elä nyt ja nauti elämästä, koska kaikki voi muuttua silmänräpäyksessä.

Tommy Tabermannin sanoja lainaten: ”Murheeseen suhtautukaamme kuin raskaan lumen painama oksa: Joko kestän tai katkean, mutta kevään tullen jossakin kukkii oksa.”

Elämässä on kuitenkin aina valon säteitä eikä murhe saa asuttaa sydämeen. Kuolema on osa elämää kuten syntymäkin.

Huomenna ollaan taas päivän ja kuukauden lähempänä kevättä!

Helmikuu tuo mukanaan valoisammat päivät, työmatkailua ja hiihtoloman. Viikot laukkaavat eteenpäin sellaista vauhtia, että heikompaa jo huimaisi. Mitä kaikkea kevät tuokaan tullessaan, jännää. Enää 4 viikkoa Panaman matkaan. Jokohan alkaisi hieman katselemaan kesämekkoja ja sandaaleita matkalaukun täytöksi? 

Mutta eletään vielä tämä hieno tammikuinen lauantai. Minulla se kuluu kuntosalilla, hiihtoladulla ja kotona rentoillen.

Onko sinulla jo suunnitelmia helmikuuksi?