keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Hyvää oloa - asiaa hyvästä olosta ja treenaamisesta!

Olen hurahtanut taas treenaamiseen tai itse asiassa se tapahtui jo viime kesäkuussa. Sitä vaanlöytää välillä aivan uuden innon treeneihin. Olen luonteeltani jämpti, määrätietoinen ja topakka. Jos päätän jotakin, niin teen sen myös ja parhaalla mahdollisella tavalla, 110%:sti. Harrastain nuorena uintia SM-tasolla enkä pelkää verenmaku suussa olevia treenejä. Viimeksi eilen aamulla tein salitreenin maksimisykkeillä- ja painoilla. Voin kertoa, että nyt hapottaa,mutta olo on euforinen. Kun treeni hieman sattuu, niin silloin tietää, että se on mennyt oikeaan osoitteeseen. Syntyy tuloksia. Treenatessa täytyy muistaa oman kehon kuuntelu, monipuolisuus, nesteytys, lepohetket, oikea ruokarytmi ja venyttely. Tällä hetkellä tavoitteenani on kiinteytyä, löytää lihaksiin muotoa ja karistaa 5-7 kiloa. Hyvinä treenimotivaattoreina toimivat tulevat ulkomaanmatkat.

Aloitin toukokuussa 2014  Jutta ja 6 viikon superdieetin, josta jatkoin SuperdieettiExtraan. Aika oli mitä ihanteellisin, kun tuloillaan oli kesä ja lämpöiset säät. Usein aamusalilta lähdin suoraan puolen tunnin juoksulenkille, jonka jälkeen menin venyttelemään ja suihkuun. Vielä illalla tein muutamia treeniliikkeitä ja iltalenkin. Ulkoilman valoisuus ainakin vaikuttaa omaan psyykkeeseeni ja elinvoimaisuuteeni. Pelästyin alunperin jatkuva turvotusta ja mahdollisia liitännäissairauksia. Aloin laihduttaa hyvän olon saavuttamiseksi, halusta olla terveempi sekä energisempi. Otin toukokuussa tavoitteeksi olla 15 kiloa hoikempi Amerikan matkalla ja se tavoite ylittyi loistavasti. Ja tärkeintä ei ole ulkoinen vaan se sisäinen muutos, sisäinen hehku ja itsevarmuus. Sitä kohtaa monenlaista aatosta matkalla terveempään elämään. Alku aina hankala, mutta lopussa kiitos seisoo. On tärkeää kertoa projektistaan muillekin, koska silloin lipsumisia sattuu harvemmin.

Treenasin Jutta ja kuuden viikon superdieetin ensimmäisen kuukauden kotona. Ajattelin ettei ole järkevää lähteä heti kuntosalille vaan käytän omaa kroppaa painonani, kehutän peruskuntoani ja se kannatti. Kuukaudessa karisi, jos oikein muistan melkein 10 kiloa. Sen takia noin suuri luku, koska kehossani oli valtavasti nestettä ja elämäntapamuutos oli suuri. Vaihdoin ruokavalion aivan erilaiseksi kuin se ennen oli ollutkaan. Kiitän suuresti Juttaa ja Fitfarmia siitä, että opin syömään oikein ja tarvittavan usein. 

Fitfarmin ohjeet ovat selkeät, tehokkaat ja helppo toteuttaa myös kotona. Treeneihin kuluu aikaa noin 30-40 minuuttia. Alussa punnitsen graaman tarkalleen syötäväni, mutta lopulta opin arvioimaan ruuat silmämääräisesti. Alussa treenaaminen sattui, koska löysin itsestäni "uusia lihaksia", mutta periksiantamattomuudella ja venyttelyllä pääsee pitkälle. Suosittelen tulostamaan itselle muistiin jatkoa varten Fitfarmin ohjeet. Se tunne, kun paino alkoi tippua, turvotus ja krempat hävisivät ja tunsin itseni energiseksi, omaksi itsekseni oli aivan mahtava. Sitä tunnetta ei voi pukea sanoiksi, se täytyy kokea!


Onnistuin Superdieetissä sen verran hyvin, että sain Fitfarmilta ilmaiseksi SuperdieettiExtran. Reilussa kymmenessä viikossa pudotin painoa reilut 20 kiloa. Kävin kesällä Miamissa ja Bahamalla, enkä lihonut siellä vaan laihduin vaikka söinkin mitä halusin. Paino sahaa tällä hetkellä 3 kilon haarukassa.
Ainut miinuspuoli kovasti treenatessa on se, että hormonitoiminta tökkii ajoittain ja keho ilmoittaa siitä joskus hyvinkin kummallisilla krempoilla, kuten pitkällisillä vuotohäiriöillä. Tällöin kannattaa suunnata lääkäriin ja pyyttää verenhyytymislääkettä Caprilonia.

Nykyäänkin otan töihin kahdet eväät, yleensä rahkaa ja marjoja sekä pähkinöitä. Ja toinen evääni on yleensä chilitonnikalasalaatti kera raejuuston sekä valtava määrä kylmää vettä. Salilla treenatessa aloitan treenit juoksumatolla joko juosten 5 minuuttia tai kävellen ylämäkeen juoksumatolla 5 minuuttia. Matrixin laitteissa vastus on yleensä se 8-10. Tehokas alkutreeni. Siitä suunnistan nostamaan painoja ja kahvakuulaa. Kahvakuulalla saa tehtyä tehokkaita käsi- ja jalkaliikkeitä. Teen käsipainoilla ja taljalla treenit siitä suunnistan kiinteyttämään pakaroita ja jalkalihaksia. Jalkaprässissä käytän usein 70-80 kg painoja. Toki kilomäärät kasvavat sen mukaan, kun kehitystä tapahtuu. Sitten onkin vuorossa vatsalihasrutistin ja lopputreenit. Lopputreenit teen joko cross trainerilla tai juoksumatolla kävellen tehokkaasti vastamäkeen. Juon salitreenien välissä vettä. Kotiin mennessä otan palauttavaa juomaa ja aamupalaa. Illalla kotona teen pienen kuntopiirin, johon kuuluu mm. lankutusta,jalkojen nostelua selinmakuulla ja mittarimato- liikettä.

Salitreeneissä kuluu yleensä se 45-60 minuuttia. Salille menen heti aamusta ennen aamupalaa. Kello 8 työaamuina suunnistan salille klo 6. Tyhjällä vatsalla treenaaminen polttaa kaiken eniten kaloreita koko päivän ajan. Vaikka tuntisin oloni väsyneeksi ja salille meno ei huvittaisi, niin nostan itseni sängystä ylös ja suuntaan salille. Ette arvaakaan kuinka upea ja energinen olo tuleekaan koko työpäivän ajaksi, kun on treenannut heti aamusta. 


Treenaan kolme, neljä tai viisi kertaa viikossa. Vaihtelen treenejä eikä mukanani ole lippulappusia vaan koetan treenata kehoani monipuolisesti. Harrastan lenkkipolun kuluttamista, kuten kävelyä ja juoksua, pilatesta, uintia, kuntosalia ja kotitreenejä. En ole ryhmäliikuntatuntien ystävä, joten sen takia jätän yleensä spinningin ja muut ryhmäliikuntatunnit väliin. Treenaan sen mukaan mitä vointini kertoo. Tärkeintä on kuitenkin se, että treenit tuottavat hyvän mielen ja hyvän olon. 

Pelkkien vaaálla olevien numeroiden tippumisen takia en liiku. Koska oma kroppa kertoo paremmin oikean suunnan kuin se, että vaaka näyttäisi mahdollisimman pientä lukemaa. Kannattaa siis käyttää motivaattorina tavoitevaatteita ja mittanauhaa. Kaikki lähtee omasta halusta, innosta ja siitä, etteivät muutokset tapahdu viikossa tai kahdessa.
Pitkäjänteinen treeni kannattaa, näin saat myös pysyviä tuloksia eikä sinun todellakaan tarvitse kärsiä nälästä, koska nälkäisenä kiukuttaa ihan kaikki. Itse en jaksanut lopulta syödä enää sitä määrää, jonka olisin saanut syödä Superdieetin aikana.

Jos olet jo löytänyt treenaamisen ilon, niin tsemppiä treeneihisi ja jos vielä mietit, niin suosittelen elämäntapamuutosta. Muutoksen ei tarvitse olla alussa suuri, pieniä askeleita kohti suurempaa. Mutta tärkeintä on tahtotila.

Treenaaminen antaa hyvän olon ja uusia näkökulmia elämään. Muista myös, ettei pieni repsahdus ole kaiken menetys. Kun suoriudut pikaisesti ruotuun, niin mitään ei ole menetetty. Elämäntapamuutoksessa on valtavasti hyötyjä niin terveydelle kuin oppeja elämän varrelle. Itsensä motivoinnissa täytyy pyrkiä tunteiden sijasta viileään järkevyyteen. On tärkeää asettaa itselleen välitavoitteita. Ei suoraan 10 kilon tavoitetta, vaan aluksi 3 kiloa, sitten 5 kiloa. Kun saavuttaa tavoitteen seuraa palkkio, aivan jokin muu kuin mässäily. Kevyempää oloa voi juhlistaa vaikkapa hieronnalla, matkalla tai vaikka uusilla vaatteilla.

Fitfarmin sivuille pääset tästä linkistä. 5.1.2015 alkavaan ryhmään ehtii vielä hyvin mukaan. Lite on ryhmänä sellainen, joka kiinnostaisi itseäni seuraavaksi.

Jos heräsi kysyttävää, niin kyselkää :)








It's easier to wake up early and work out than it is to look in the mirror each day and not like what you see. 
- Jennifer Grayeb -









Jottei postaus mene liian mauttomaksi, niin lopuksi Prahan matkan tuliaisista kuva. En ole viskin ystävä, mutta ostin Prahan lentokentältä mielenkiinnosta Jack Daniel´sin suklaata sekä takuulla suussa sulavaa Baileysin suklaata. Pari palaa silloin tällöin ei tee kenellekään pahaa. Muistakaa, ettette ole itseännekään kohtaan liian ankaria. Se vie vaan elämän iloa!


Herrasmiesliigan viime vuotinen veto on oiva treenibiisi!




Muistakaa olla valoisia, vaikka valo usein houkuttaakin pimeyttä puoleensa. Valo ja hyvä voittavat aina :)


SHARE:

6 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, kovaa työtä, mutta siihen pystyy jokainen kun vaan päättää :)

      Poista
  2. Hienot saavutukset olet saanut aikaan!
    Minä aloitin lokakuun alussa elämäntapa remontin. Liikunnan lisäys, joka on minulle, melkein kuuden vuoden liikkumattomuuden jälkeen huippu juttu. Minulle tehtiin iso selkäkeikkaus11/13 ja siitä olen kuntoutunut niin, että voin kävellä aikaisemman 500m sijaan vaikka 10km. Rajoitteita on kun selkää jäykistettiin, mutta sen rajoissa teen jumppia kotona. Ruokaremontti: Jätin perunat, makaronin ja riisin pois. Leipää syön jonkin verran, en vaaleeta. Ja sit se tärkein muutos : POSITIIVISUUS, sillä nimittäin mennään pitkälle.
    Painoa on tippunut reilu 15 ja vielä olis muutama kilo pudotettavaa. Minulla kun on tuota ikää jo pitkälti yli 50,niin koen et juuri nyt on hyvä aika tehdä tällainen muutos keveämpään elämään.
    Tsemppiä Sinulle!
    Ihana lukea sinun positiivista blogia, ihmisten marmatusten ja valituksen väliin. Kiitos!
    -päivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä, kuulostaa hyvältä :) Kiitos ihanasta kommentistasi!

      Poista
  3. Oi wau, nyt joudut toimimaan esikuvanan. Wau tuo 10kg pudostus, eli Juttahommeli todella toimii. Täytyisi niin tehdä jotain itsekin ja näytät älyttömän hyvältä1

    Kivaa keskiviikkoa Satu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reilu 20 kiloa laihduin ja olo on todellakin parempi kuin vuosi sitten. Tosin nyt olen sairastelut jostain kumman syystä, mutta siihen löytyy selitys kenties huomisella lääkärikäynnillä :)

      Poista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig