Tällaisena harmaana päivänä tekisi mieli mennä aurinkoiseen puutarhaan, avata portti ja antaa valon tunkeutua jokaiseen soluun. Vielä alastomat puut koristautuvat pian kevääseen. Tarvitaan vain vähän valoa, lämpöä ja vettä. Pian se tapahtuu - siis se vihreä poksahdus, jonka jälkeen elämää puskee rytinällä sieltä ja täältä! Ainakin toivoa sopii sateen keskellä. Kevään ja vihreyden viehätys.
Olen miettinyt viime aikoina kovin elämää ja kuinka se päättyy, kuten kaikki aikanaan - jokaisen kohdalla. Sillä jokainen tarina loppuu joskus. Kuivettuen, näivettyen? Dramaattisesti? Iloisen kuplivaan nauruun? Onneen? Muutokseen? Kuin kukka lakastuen? Kuin kirja, jonka viimeisellä huomaat, että ratkaisu jää roikkumaan ja joudut itse kuvittelemaan sen viimeisen luvun? Kaikki päättyy aikanaan, kaikki hyväkin. Tänä keväänä loppuu työ vanhassa työpaikassa ja viransiirron kautta alkaa työ uudessa paikassa elokuussa. Kiva. Elämä on täynnä pettymyksiä ja onnenhetkiä. Aaltoilevaa liikettä. Ennustamatonta ja ennustettavaa. Aikamoinen seikkailu. Onneksi on olemassa tämä pieni hetki, josta nauttia. Tavoittele suuria, nauti pienistä asioista. Sillä jonakin päivänä huomaat pienten asioiden olleen suuria.
Aivan kuten tällaiset kivat sadeillat ystävien kanssa ♡
Koska houkutamme ajatuksillamme, sanoillamme ja teoillamme asioita luoksemme ja ne muovaavat tulevaisuutemme. Kukaan ei ole laupias samarialainen ja aina iloinen, mutta elämän yleisolotilaan voi vaikuttaa asenteellaan.
Nuivuus ja angsti leviävät kuin palo kuivassa kanervikossa. Jaa mieluummin positiivista energiaa ympäristöösi, hyvä kiertää luoksesi. Jos mahdollista valitse kiireen sijaan kiireettömyys ja nauti välillä hiljaisista hetkistä, ne voimauttavat. Itse rakastan kiireettömyyttä ja ajoittaista hiljaisuutta.
On voimauttavaa olla hiljaisessa kodissa, jossa vain kissan pehmeä kehräys rikkoo kauniin hiljaisuuden.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti
Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.