torstai 13. maaliskuuta 2014


Hurjaa, kuinka viikot menevät nopeaan. Eletään jo maaliskuuta ja kohta on jo kesäkin. Tosin viikonloppuna lupaili tännepäin Suomea ainakin takatalvea. Tänään on eri mukava työpäivä, neljä tuntia töitä, kamun kanssa kahvittelua, ulkoilua ja vapaa-aikaa. Ei ole mitään sen suurempia aikatauluasioita. Eilen illalla ystävättärieni kanssa lenkkeillessä ihailin orastavan keväistä iltaa ja tähtitaivasta, niin ja huomasin, että monien järkyttävien asioiden jälkeen olen vahvasti elämäni päähenkilö ja tällä hetkellä syvästi kiitollinen elämästäni. Kehoitan kuuntelemaan sydämen viisautta. Varomaan sellaisia ihmisiä, jotka elävät kaksoiselämää ja koettavat vain hyötyä sinusta. Ihmisiä, joihin ei voi luottaa. Paha saa aina palkkansa myös elokuvissa. Ja luvassa ei voi olla muuta kuin parempaa.
Tervehtikäämme kärsimystä iloisesti, se on mitä parhain opettajamme. Vaikkakin kärsimys on usein musertavaa, niin kaiken keskellä täytyisi aina muistaa, että tämä on väliaikaista ja johtaa todennäköisesti parempaan. Peppi Pitkätossulla on hauska sanonta,  "Tätä en olekaan koskaan ennen yrittänyt, joten luulen, että ihan varmasti onnistuu!" Kevät tulee kohisten tulevasta takatalvesta huolimatta, paljon ulkoilua ja hyvä mieli!

Pitäkää itsestänne ja läheisistänne huolta. Kunnioittakaa elämää, kanssaihmisiä ja eläimiä. Maailma on ihana paikka, ainakin välillä.

Pienen kissan rakkaus on suuri asia

Tänään vietetään laatuaikaa karvamagneettien kanssa


Toiveikasta ja ruusunpunaista torstaita!


2 kommenttia:

  1. Taitta meille tänne eteläänkin tulla kylmää viikonlopuksi, ei siis syytä laittaa talvivaatteita pois. Aurinkoista torstaita sinulle !

    VastaaPoista
  2. Näytät niin sädehdittävältä. Kevättä täälläkin jo odotellaan.

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥