Eilen illalla meillä kävi kivoja ihmisiä ja kisuja kylässä :) Olen tarkoituksella karsinut inventaarion kautta vuosien aikana "epämiellyttävät kaverit" pois elämästäni. Ei se ystävien ja kavereiden määrä vaan laatu. Järkyttävää on kuunnella ihmisiä, jotka toteavat tuon tuosta, että voi kun se on sellainen ja roikutaan kaverina vaikka ajatellaankin siitä ihmisestä kaikkea muuta. On selvintä ja helpointa itselle ja sille toiselle tehdä selväksi, että nyt ei vaan natsaa kemiat yhteen. Parempi sanoa suoraan kuin puhua selän takana. Rehellisyys maan perii! Inventaariosta oppii molemmat, vaikka aluksi suoraan puhuminen saattaa tuntua pelottavalta. Elämä ei tee päätöksiä, elämä tapahtuu juuri sellaisena kuin sen itse teet, melkein. Haittaavatekijä ei poistu itsestään. Elämä tapahtuu, ihminen päättää!
Kuva lainattu
Tykkään kutsua ystäviäni kotiini, tai joskus on vaan mukava nähdä leipomon herkkujen äärellä. Minulla ja ystävilläni on monia hauskoja muistoja, kun he ovat tulleet vierailulle luokseni. Pohdin maanantaina miksi nykyisin usein kun tavataan kavereita, mennään kahville tai kaupungille tai ylipäätään johonkin julkiseen tilaan. Välillä se on tietysti juuri se, mitä halutaankin tehdä - etsitään oikeanlaisia housuja tai käydänä kivassa kahvilassa tai taidenäyttelyssä, mutta joskus olisi paljon helpompaa ja tarkoituksenmukaisempaa vain olla jomman kumman kotona. Niin kuin ennen, kun sängyn päällä loikoillessa puhuttiin maailma puhki. Ei hälyä, aukioloaikojen seuraamista tai ihmisvilinää.
On tietysti monia (teko)syitä, miksi on joskus vaan helpompi tavata muualla kuin kotona. Ei tarvitse erikseen siivota (ihan kuin pieni sotku useimmiten ketään, varsinkaan sinun ystäviäsi, häiritsisi), ei tarvitse ehtiä häärätä tarjottavia (vaikka sehän on ihan kivaa ja tarjota voi myös vaikka vaan teetä ja kaupan keksiä) eikä tarvitse välittää että puoliso kuulee tai häiriintyy (tuskin kuuntelee ja varmasti kertoo jos häiriintyy - jos edes on kotona silloin).
Ajattelen lähinnä vain, että olisi kurjaa jos koko kyläilyn perinne häipyisi muiden trendikkäämpien tapaamismuotojen mukana. Kaikkea pitää tietysti olla, eikä pidä mennä ääripäästä toiseen. Kyllähän kaikki tämän kotiin kutsumisen tietävät, eivät vain ehkä aina muista. Muistan, kun olin lapsi ja menimme vaan spontaanisti kylään tuttavillemme. Ei silloin soiteltu kuukautta aiemmin, että "ollaankos sitä kotona kuukauden kuluttua?"Sitä mentiin vaan spontaanisti kyläilemään. Voi, noita ihania aikoja! Tuntuu, että kaikki oli aidompaa ja ihanampaa silloin ennen. Tai toinen esimerkki, kun sovittin kavereiden kanssa, että tavattaisiin kirjastolla klo 17.00, niin sitä myös oltiin silloin siellä. Ei ollut kännyköitä, joilla ois textailtu, että "tuun kymmenen minsaa myöhässä". Olen onnellinen siitä, ettei lapsuudessani ollut känyköitä ja internettiä. Minulla oli ihana lapsuus, oikea lapsuus ♥
Keräilettekö Arabian vanhoja astioita tai jotain muuta ruokailusarjaa?
Minun elämässäni on tällä hetkellä ihan mukavasti myös kyläilyä, vaikka arkipäivät menevätkin usein omiin kiireisiin. Mikään ei kuitenkaan tunnu hauskemmalta kuin pitkäksi venahtanut ilta, kun vieraat lähtevät kuusi miljoonaa tuntia myöhemmin kuin ehkä olisi pitänyt, koska on ollut vaan niin kivaa. Samanlaista kun 2-kymppisenä, kun mentiin tosta vaan jonkun luo. Ja syötiin hapankorppuja tai mitä nyt sattui kaapista löytymään. Nyt emäntä (minä tai joku muu) väkertää aina jotain piirakkaa, siivoaa ja säätää liikaa... :) voisi vaan avata oven ja sanoa että tervetuloa. Tai sovitaan kuukausi aikaisemmin tapaaminen, kun voisi myös vaan joskus soittaa, että "moi olen sun alaovella, saako tulla?" :) useimmiten se on vaan tosi iloinen yllätys, jos joku tupsahtaa oven taa.
Tykkään sisustuksessa pienistä yksityiskohdista ja yleensä värikkäistä sellaisista.
Kodeista on nykyisin monille tullut niin yksityisiä tiloja, että sitten just ei kehdata edes hätätilanteessa kutsua itseään toisen luo. Vastarintaa! :) Meidän ihmisten tulisi ottaa mallia eläimistä, niiden rentoudesta ja suoruudesta. Kuten mistä on kissan unelma tehty? Maukkaista herkkupaloista, lämpöisistä koti-illoista, pienistä ja suloisista asioista. Niistä on kissan unelmat tehty. Sain muuten eilen oikeesti ainakin kolme kertaa kuskata kisun makkarin sängyltä olkkarin sohvalle, asettelin vielä kisun omaan vakiopaikkaansa sohvalle mut ei; pelasin sillä vain minuutin lisäaikaa ja niin kisu tassutteli takas makkariin. Herra loikkasi sängylle kuuroine korvineen ja kaivautui lakanoiden väliin. Lopulta nauroin :D Näin testasin onko mulla minkälainen valta häneen: ei juuri minkäänlainen...oma rakas karvapalleroni:)
Kisu-kis-kis on meille kuin lapsi♥ Jos eläimen ottaa siitä on pidettävä huolta kuten lapsestakin.
Mitäs tykkäätte muuten kynsistäni? Tänään mulla onkin
rakennekynsihuolto eli jotain uutta kynsiin ;)
Kynsilakka h&m:ltä
Oletteko pitäneet koskaan inventaariota elämässänne?
Ihastuttavaa tiistai kaikille ja enkelin siipien kosketuksia ♥
Tämä postaus oli kuin suoraan minun elämästäni!
VastaaPoistaOlen vielä siinä iässä (tai kaverit ovat), että heitä näkee usein vain illanvietossa ennen baariin lähtöä ja eihän siellä voi jutella laisinkaan! Harmittaa kun enää ei mennä vaan kyläilemään tai yökylään ystävän luokse! Myös tuo inventaario on tuttua, jouduin kokemaan viime syksynä kun ystäväkseni luulema ihminen puhui pahaa minusta ja toimi itse yhteisiä ystäviämme kohtaan vääriin. Silloin päätin, ettei minun tarvitse sietää sitä ja nyt olen paljon onnellisempi vaikka "ero" ystävästä auheuttikin riitaa ja oli vaikea. Nykyään elämässäni on ihmisiä joihin voin luottaa ja olen onnellinen. Vaikka haluaisin kyllä niitä toisen kotona kyläilyjä ja yöpymisiä ilman baareilua enemmän. :)
Kiitos kommentistasi :) Kotibileet ovat aivan parhautta! Pubissa loppuillasta on kiva käydä laulamassa karaokea mutta kotibileet ne ovat parhaat. Jos menee yökerhoon niin siellä porukka lähtee omille teilleen.
VastaaPoistaSe on kamalaa huomata lähipiirissään ihminen, jota on pitänyt ystävänä, mutta totuus onkin toista. Mutta toisaalta huomata sellainen ajoissa ja skipata tollaiset tyypit laidan yli. Voin veikata, että tällä tyypillä, jonka deletoit elämästäsi on edessä aika yksinäinen elämä. Mutta jokainen tekee valinnat itse.
Ihana teksti! Tollaista oli munkin lapsuudessa, sillon kun oltiin ala- tai vaikka vielä yläasteella! Kaverin oven taakse vaan mentiin, ei soiteltu mitään. Se oli niin mahtavaa! Harmi että ajassa taaksepäin palaaminen on mahdotonta, eikä nykyajan ala-astelaisetkaan taida tietää enää tollasesta maailmasta, kaikki on niin teknistä!
VastaaPoistaJa voi että mulla olis niin paljon sanottavaa noista "perässä raahattavista kavereista"... Oon niin surullinen ja vihainen kun oon menettänyt entisen parhaan ystäväni, koska tää ei jaksanut vaan pitää yhteyttä kun muutettiin pois toistemme naapureista. Äh!
Kiitos koemmentistasi :) Oon sitä mieltä, että turha on raahata perässään sellaisia ihmisiä, joiden kanssa ei tule muuta kuin paha mieli tai yhteydenpito on aina yksipuolista. Ja sitten on myös se toinen puoli, kateushan vie kalatkin järvestä, tällä pienellä kyläpahasella jossa asun se rehottaa aika näkyvästikin.
VastaaPoistaMutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan deletoida riippakivet pois elämästä. Se riippakivi ei välttämättä edes tajua omaa käytöstään ja kun joku uskaltaa sanoa hänelle totuuden, hän voi herätä itsekin miettimään käytöstään.
Mulla on myös kokemusta noista typeistä,jotka olivat aikanaan hyviäkin kamuja mutta vuosien varrella vaan loppui yhteydenpito. Mutta se on hyvä, että jyvät erottuu akanoista ;)