sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Eilisen tunnelmia, normal is boring?

Täällä oli eilen aivan hurjat synttärit meneillään. Olin uponnut sohvan uumeniin uuden torkkupeiton alle, kirjan, viinilasin ja juustotarjottimen kanssa, ja taustalla soi Frank Sinatra. On ihanaa olla keski-ikäinen, voi keskittyä kaikessa rauhassa olennaiseen eli itseensä. Kiireettömyys. On mukavampaa tunnelmoida kotona kuin notkua baarissa.Nyt ei ole luvassa kosteita bilekuvia, sorry. Ehkä olen tylsä tai sitten kaukaa viisas? :D

Kiiruhdin eilen illalla vielä kaupaan, koska synttäripäivänä täytyy olla ehdottomasti tuoreita kukkia. Alkuviikolla hankitut keltaiset tulppaanit olivat jo nuukahtaneet. Kukat eivät enää kuvastaneet ollenkaan olemustani, tämän ikäisenä ei olla vielä nuukahtaneita ja toivon mukaan se toinen jalkakaan ei vielä laahaa haudassa.



 Eilen illalla herkuttelin muun muassa juustoilla ja hillolla,

 Kylmäsavulohi-valkosipuli ruissipseillä,
 Maissilastu-munakas salaatilla,



 Chili-mozzarella tomaatteja,


  Lasi viiniä ja Frank Sinatra sekä Ultra Bra musisoivat illan aikana taustalla.




 Luin Anni Sinnemäen ja Milka Alasen kirjoittamaa Sokeana hetkenä- teosta. Suurin osa kirjan runoista on julkaistu biiseinä Ultra Bran levyillä. Kauniita ja realistisia sanoituksia.





Sinä päivänä on myös hurjan hauska kirja, suosittelen! Koskettava ja elämänmakuinen kertomus kahdesta ihmisestä ja heidän välisestä rakkaudestaan. Kirjan idea on: kertoa yhdestä ja samasta heinäkuisesta päivästä kahdenkymmenen vuoden aikana.
David Nichollsin käsikirjoittama tv-sarja ”Rimakauhua ja rakkautta” oli niin suuri menesty, jota seurasin ahkeraan telkkarista.


 Pala suklaata kera viinin

ja kauniita enkeliajatuksia.


Toivon enkeli on johototähti meidän kaikkien elämässä. Toivo tekee mahdottomasta mahdollisen. 
Lorna Byrne


Eilisen päivän kultahippusia olivat:

♡ pitkät yöunet ja päikkärit,
♡ aamiainen pitkän kaavan mukaan,
♡ sain hurjan paljon onnitteluja blogissani ja facebookissa, kiitos :) ,
♡ koko ajan lähestyvä Tallinnan miniloma, se odotuksen tunne,
♡ uusi kasvi olohuoneessamme (saattaa olla, että tällä hortonomitaidolla, ei kasvi näe ensi kevättä. GreenPeacen porukka kohta kotiovella :D)

♡ kahvilahetki,
♡ kotitekoiset herkut,
♡ päikkärit kisujen kanssa,

♡mietin elämääni ja olen niin iloinen  mukavasta työpaikastani,
♡ hyvän musiikin kuunteleminen ja lukeminen,
♡ tunnelmoiminen,
♡ kiireettömyys. 





Loppuun muutamia vinkkejä hyvälle vaimolle suoraan vuodelta 1955. Koska sunnuntai on varsinainen sukkahousu-päivä, niin näidne ohjeiden toteuttamisen voi aloittaa vaikka jo tänään :D Ken tahtoo? Minä skippaan tyystin!
Vuonna 1955 Housekeeping Monthly -lehdestä suomennettu artikkeli kertoo, neuvoo, miten naisen kuuluu olla. Tällainen vaan ei toimisi enää 2013-luvulla :D Itse olen sen verran feministinen ja oman arvon tunteva, että tällainen ei vaan toimisi, vaikka jossakin päin maailma tällainen on edelleen arkipäivää, ainakin osittain.
1. Valmista illallinen ja suunnittele se valmiiksi mielellään jo edellisenä iltana, jotta ruoka on varmasti herkullista kun miehesi saapuu töistä
Valmistamalla herkullisen illallisen kerrot miehellesi, että olet ajatellut häntä ja huomioit hänen tarpeensa. Useimmat miehet ovat nälkäisiä tullessaan kotiin ja maittava illallinen, etenkin hänen lempiruokaansa, on osa lämmintä vastaanottoa, jonka mies tarvitsee.

2. Valmistaudu. Ota 15 minuutin torkut ennen kuin miehesi tulee kotiin, niin jaksat paremmin kun hän on kotona.
Muista meikata ja laittaa hiuksesi, jotta olet freesi. Pukeudu nätisti, älä näytä työläiseltä.

3. Piristä miehesi päivää, ole kiinnostunut miehestäsi
Miehelläsi on saattanut olla tylsä päivä. Sun tehtävä on piristää miestäsi.
4. Pidä kämppä siistinä
Juuri ennen miehesi kotiin saapumista, käy talon ympäri ja laita kaikki paikat tiptop kuntoon.
Kerää lasten koulukirjat, lelut paperit ja pyyhi pölyt pöydiltä.
5. Laita takkaan tulet
Kylmempinä päivinä sinun kannattaa sytyttää takkaan tuli, jonka lämmössä hän voi rentoutua. 


 kuva

6. Siisti lapset ja pese lasten kädet
Lasten naamat pitää olla pestynä, hiukset harjattuna. Yritä kannustaa lapsia olemaan hiljaa.
7. Ole iloinen nähdessäsi miehesi
Kun miehesi tulee kotiin, hymyile nätisti. Hymyile niin, että miehesi ymmärtää sinun haluavan miellyttää häntä.
Kun miehesi tulee kotiin, sinulla saattaa olla useita paljon kysymyksiä hänelle, mutta nyt ei ole niiden aika. Anna hänen puhua ensin ja muista, että hänen keskusteluaiheensa ovat aina sinun asioitasi tärkeämpiä.
8. Tee illasta hänen iltansa
Vaimo ei saa valittaa, vaikka mies on myöhässä tai vaikka on olisikin karannut illanviettoon ilman sinua. Naisen on ymmärrettä miehen stressaavaa työtä ja elämän paineita.
Vaimon tavoitteena on tehdä kodista rauhan, järjestyksen ja rentoutumisen unelmapaikka, jossa miehesi voi uudistua henkisesti ja fyysisesti.


 kuva

9. Älä valita
Nainen ei saa olla vihainen eikä saa valittaa, vaikka mies olisi koko yön poissa kotoa.
Se on pientä verrattuna siihen, mitä miehesi on voinut joutua kärsimään päivän aikana.
10. Vie miehesi lepäämään mukavalle tuolille tai sängylle
Tarjoa väsyneelle miehellesi juomaa ja puhu hiljaisella äänellä. Pidä kylmä tai valmin juoma valmiina häntä varten.
11. Tarjoudu ottamaa mieheltäsi kengät jalasta ja pöyhi hänen tyynynsä.
Muista puhua hiljaisella, rauhoittavalla ja miellyttävällä äänellä.
12. Älä kysy mitä miehesi on tehnyt tai missä ollut
Muista, että mies on pomo talossa. Naisella ei ole oikeutta kyseenalaistaa miestään.
13. Hyvä vaimo tietää aina paikkansa.

Normal is boring eller hur? :D Tämän luettuani olen tyytyväinen elämääni juuri näin, en kykenisi täyttämään kaikkia ylläolevia sääntöjä. En ole robotti enkä orja. Onneksi.

Kauniit kiitokset kaikille onnittelijoille. 
Onnenhippusia tulevaan viikkoomme!




SHARE:

8 kommenttia

  1. Onnentoivotuksia vielä jälkikäteenkin, monta, monta sylillistä♥

    VastaaPoista
  2. Naurattaa nuo naisen ohjeet. Ei taida täällä olla mallikas vaimo ollenkaan. Tyynykin on ukkoraukalla pöyhimättä valmiiksi. :D

    VastaaPoista
  3. Näyttää olleen herkkujen ja tunnelman täyteinen päivä :) Nälkä tulee ku katsoo kuvia!!!

    Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  4. Hyvää syntymäpäivää näin jälkijunassa! :)

    VastaaPoista
  5. Onnentoivotukset näin jälkikäteen :)

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig