lauantai 29. maaliskuuta 2014

Nya Tavlor

Ostin hiihtolomalla Tukholman Abba-museosta pari julistetta. Vihdoin ja viimein kerkisin viedä ne paikalliseen kehystämöön. Niistä tuli mielestäni upeat! Piipahdan Abba-museossa uudelleen pääsiäisenä. Aion tehdä sieltä pieniä ostoksia, jotka viime kerralla jäivät ostamatta.

 Tämä värikäs albuminkannesta tehty juliste koristaa nyt keittiön nurkkausta.



 Kehyksiksi valikoituivat perusmustat kehykset.

 Toinen juliste löysi tiensä olohuoneen lukunurkkaukseen.

Koulullamme on tänään työpäivä. Koulupäivän aikana oppilailla on mahdollisuus valita kolme eri pajaa, joista jokainen paja on kestoltaan kaksi tuntia. Olen pitämässä toisen erityisopettajan kanssa karaoke-pajaa :D Korvatulpat on jo hankittu! Työpäivän jälkeen nautin auringosta ulkoillen tuttavan koiruuden kanssa ja aion leipoa mieheni toiveesta Bostonkakkua. Eilen illalla ruuanlaittaminen ei vaan innostanut ja menimme paikalliseen ravintolaan nauttimaan pizzaa. Silloin tällöin on ihana istahtaa valmiiseenpöytään ja nauttia hetkestä ihanan ja ainutkertaisen ihmisen kanssa. 

Katsoitteko eilen Voice of Finlandin? Siellä lauloi meidän kylän poika, Ville Pyykönen. Michael Bublé- tyylinen hieno esitys, Sua lemmin kuin järjestön mä oisin!

 Millaisia viikonloppusuunnitelmia teillä on?


                                                    Tunnelmallista viikonloppua 
Ps. Olisiko teillä postaustoiveita?






3 kommenttia:

  1. Aika tyylikkäät, käyvät ihan taideteoksista :D

    VastaaPoista
  2. Julisteet ovat aivan huippu. Olisinpa itse tajunnut ne Abba-museossa käydessämme.

    VastaaPoista
  3. Tyylikkäitä julisteita. Siellä oli varmasti kaikenlaisia houkutuksia tarjolla :)

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥