maanantai 31. lokakuuta 2016

Viikonloppu: Festivaaleja, messuja, ystäviä, laatuaikaa ja ravintola suositus*

With Good Old Friends!
Se oli viikonlopun teemana kera kiireettömyyden.
Viikonloppu oli makoisa, keveän tanniininen ja ystävällinen. Varsin leppoisa ja kuplivan kikatteleva.
Tapasin ystäviäni Lakritsi-ja salmiakkifestivaalien, Viini ja ruoka 2016-messujen ja Kirjamessujen merkeissä sekä sain uusia tuttavuuksia Merimakasiineilla illallistaessa.
En muista milloin viimeksi on ollut näin ihana kuukausi kuin lokakuu on ollutkaan.

Lakritsi- ja salmiakkifestivaaleilla oli aivan liikaa porukkaa viime vuoteen verrattuna. Valtavat ihmismassat pienessä tilat ja mitkä jonot. Emme viihtyneet kovinkaan kauaa Wanhassa Satamassa, mitä nyt saimme vatsat täyteen lakuja ja salmiakkia sekä tehtyä joululahjaostokset.

Suuntasimme festivaaleilta Messukeskukseen Viini ja ruoka 2016-messuille, jossa myös oli valtaisat jonot lipuke- ja lasijonoon. Piipahdimme maistelemassa neljää eri viiniä ja herkuttelimme makoisalla ilmakuivatullakinkkupizzalla. Meidän makuumme lauantaina iltapäivällä liikkeellä oli liikaa porukkaa ja ostokset jäivät tekemättä tällä kertaa. Kehitystä saisi tapahtua siinä, että lipukkeen hankkimispisteitä olisi enemän kuin tällä hetkellä.

Kirjamessuilla taas oli hieman väljempää ja teimme kaikki sieltä hankintoja. Kävin bloggaripassin omaavana messuilla kolmena päivänä ja jos haluaa välttää suuret ruuhkat, niin kannattaa keskittyä messujen alkupäiviin eli torstaihin ja perjantaihin.
Kirjamessuillta ostin valtaisan määrän kirjoja niin itselleni kuin lahjaksikin. Nyt kun ne tulevat lahjat sai hankittus edullisesti. Olen intohimoinen kirjaihminen ja rakastan kirjoja, niissä olevaa tietoa ja oikean kirjan tuntumaa. En taivu digi-kirjoihin, kirjan on oltava oikea kirja.


Perjantaina Kirjamessuilla saatiin omistusnimmarit kirjaan Cheekiltä (rolex vaan kolisi pöytään) ja Aku Ankka piirtäjä Don Rosalta. Mielenkiintoisia haastatteluja ja jälleen kerran uusia kirjalöytöjä. En ole ollut koskaan näin lähellä Cheekiä ja Don Rosaa, vain pöytä erotti meidät. 

Jonotin ensin Suomalaisen kirjakaupan jonossa Cheekin nimmaria, mutta se oli aivan liian pitkä ja jono katkaistiin. Koska tiesin hänen menevän seuraavaksi Akateemisen kirjakaupan ständille kirjoittamaan omistuskirjoituksia kirjoihin, niin olinkin siellä jonossa ensimmäisenä.  Messut tarjosivat tietoa, kulttuuria ja elämyksiä! Aion osallistua ensikin vuonna Kirjamessuille sekä Viini ja ruoka 2016-messuille.
Kirjojen, hyvän ruuan ja viinin kombo ovat niin lyömätön yhdistelmä.


Illaksi suuntasimme viihtyisään satamaravintola MerimakasiiniinTuoreet ja laadukkaat raaka-aineet, ammattitaitoinen keittiöhenkilökunta sekä palveluhenkinen salitarjoilu. Suosittelen tätä tunnelmallista paikkaa niin pienelle kuin suuremmallekin illanviettoporukalle. Ilta oli täynnä naurua, hyvää ruokaa ja todellista laatuseuraa. 


Lokakuu pakkaili jo kapsäkkinsä. Toivotan sille hyvää matkaa, ja päästin lähtemään. Iloitsen hiljaa marraskuun tulosta, silloin tapaan lisää ihanaisia ja vietetään hulvattomia hetkiä.Tiedossa on erityisiä juhlahetkiä, jännitysmomentteja ja kenties matkojen tilaamista maailman ääriin. Uusia, kenties yllättäviäkin käänteitä. Elämä on arvaamaton. Se voi paiskata välillä täydellä voimalla meidät maahan polvilleen. Mikään ei ole varmaa, vain tämä olemassa oleva hetki. Olen oppinut priorisoimaan asioita entistäkin paremmin, enkä stressaa turhaan enkä suorita asioita vaan suorittamisen takia. 
Relaa, hyviä hetkiä ja iloisia kohtaamisia enemmän kuin vatsahaavan partaalla olevia hetkiä. Asenteen ja ajatusmallien muutoksia. 
I chill harder than you party!

Nyt luonamme lempeys  






























SHARE:

1 kommentti

  1. Tuo Cheekin kirja on kyllä ostettava. Katsoin haastattelun Jaresta kirjamessuilta, oli hyvä haastattelu. Pari uutta pokkaria jo ostettu talven lomamatkaa varten, mutta ollaan matkalla 10 päivää eli lisää kirjoja on löydettävä luettavaksi.

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig