maanantai 29. huhtikuuta 2013

Unelmia unelmakodista

Teitä ihania oli ollut eilen käymässä blogissani huimat 425 :) Kiitos, kun minun ei tarvitse kirjoitella yksinäni vaan joku muukin lukee aatoksiani :D Bloginihan on päiväkirja-tyyppinen Lifestyle-blogi. Siitä myöhemmin, mennään asiaan...Viikonloppu hurahti ohi nopeasti, se meni muuttaessa ja se muutto jatkuu nyt tavaroiden paikoilleen laittamisella. Onneksi meillä on hyviä apujoukkoja. Olen ollut aika vähäsanainen, koska aikaa blogittamiselle ei ole oikein ollut. Olen kyllä aika väsynyt, muonitseminen, ikkunoiden pesu, ja kenkälaatikoiden kantaminen ovat raskasta puuhaa :D Tultiin yöllä kotiin liikkeeltä kello puoli 2. Muutosta tuli mieleeni oma unelmien koti ja katselin myöhään eilen illalla kuvia Facebookista unelmien asunnoista. Ja sieltähän löytyi todella kauniita asuntoja ja parvekkeita. Suurin osa sivustolta löytyvistä asunnoista on myytävänä ja maksaa reippaasti yli miljoona euroa. Rahallahan saa kaunista vaikka kyllä kierrätyskamoistakin saa aikaan toimivaa kauneutta :)
Mikä on mielestäsi tärkeintä ottaa huomioon parvekkeen tai terassin sisustamisessa? 


  

Yllä oleva asunto on myytävänä Eirassa reilulla kahdella miljoonalla eurolla ja sen parveke on täydellinen, itse asiassa kesäolkkari. Olen seurannut asuntojen hintoja ja on todella huimaavia eroja asuntojen hinnoissa eri paikakunnilla. Paikkakunta jolla asun niin tuolla kahdella miljoonalla saisi rakennettua järvenrannalle valtaisan linnan ja vesihanatkin olisivat kullattuja :D Meilläpäin kerrostalo kolmion saa 50 000-80 000 eurolla ja hyväkuntoisne omakotitalon 50 000-100 000 eurolla. Ja halvimpia, remppaa vailla olevia rivareita ja kerrostalo kaksioita 20 000 eurolla.



 Ihana olisi asua vaikkapa tällaisessa ullakkohuoneistossa. Värikkäät matot ja valkoinen lattia luovat raikkaan yhdistelmän.
 Kumpi puhuttelee enemmän, klassinen tyyli vai moderni skandityyli? 


 Valkoinen väri on sisustuksessakin kaunista, mutta jos sitä ei ole tasapainottamassa muita värejä niin tila tuntuu liian kliiniseltä. Asutko jo unelmiesi kodissa? Meillä on vielä unelmien koti etsittävänä, mutta firman muutto on vielä kesken ja mielessä vielä pitkään, joten täytyy nyt haudata se asia kokonaan mielestään. Muuttaminen on raskasta puuhaa.



 Tärkeitä tekijöitä unelmakodissani olisivat ehdottomasti:

- vaaleat sävyt
- puulattiat
- raikas, hieman merihenkinen sisustus
- pehmoinen sohva ja paljon vilttejä elokuvien katseluun
- paljon valokuvatauluja seinällä (sekä kollaaseja että yksittäisiä kuvia)
- suuri keittiö

-pieni uima-allas
- lasitettu suuri parveke
- kaunis, varjoisa puutarha/parveke jossa olisi kiva lukea kirjaa ja oleilla
-vesistön läheisyys
-vähintään 80 neliötä  


Otin eilen muutamia kevätkuvia mieheni yrityksen pihasta. Sää oli vilpoisa mutta aurinko paistoi kauniisti. Kuinkas teidän viikonloppunne sujui?


Menin viime yönä nukkumaan kolmen aikoja. Olo oli jotenkin alakuloinen, ylienerginen, ajattelin nukkumaan mennessä josko alakulo ei jaksaisi tulla uniini.
Jotkut päivät vaan menevät näin,
toiset taas juuri toisin päin.
Huominen on aina arvoitus.
Mutta haaveileminen pelastaa monen huonon päivän, kuten unelmakodin suunnittelu :D

Haaveilen jo kesästäkin.
On mansikat, mustikat, aurinko, järvi, mökki ja ystävät.
On rantasauna ja tärkeitä puheita saunan lauteilla,
rannassa laiturilla.
On aurinkokin,
metsän rauhaa lämmittämään lisää.
Hiljaa ihaillaan ohitse lentäviä joutsenia sinitaivaalla.
Muistot, ne jäävät tänäkin kesänä monesta asiasta.

Viime aikoina on ollut paljon kaikkea.
Tehtävää, työtä, loppuja.
Helpotuksia. Uusia asioita.
Iloa tehdystä ja haikeutta päättymisestä, tulevaisuuden odottelua.




On ihana syödä aamupala kaikeassa rauhassa,
takana pitkät yöunet, 
tänään tekee mieli leipoa,
puuhata keittiössä,
nuuhkia välillä huumaavaa leivonnaisten tuoksua
ja olla tyytyväinen pienistä arkisista asioista.
Niistä, mitä on täällä kotona, lähelläni, omia.
Muusta viis.
 Haaveilen unelmakotini sisustamisesta ja koska minulla ei ole tällä hetkellä varaa ostaa kokonaista kotia, niin toteutan haavetta sisustuksen kautta. Hankin pikku hiljaa kaikkea kaunista kotiimme. Tuon näin unelmakotiamme pala palalta nykyiseen pieneen kotipesäämme :)

Valoisia askeleita ja haaveiden täyttämää uutta alkavaa viikkoa :)


SHARE:

6 kommenttia

  1. Uudesta kodista unelmoiminen on aina kivaa. Haaveilen askarteluhuoneesta, johon voisi levitellä kaikki tarvikkeet ilman, että niitä täytyy aina välillä siivota pois :) Ja uima-allas olisi luksusta :)

    VastaaPoista
  2. Oi mitä kuvia! :-) Taas muuttokuume nousee :-D

    Mukavaa alkanutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
  3. Ihanaa viikkoa! <3
    Sulle olis haaste mun blogissa:
    http://littlebigthings-littleb.blogspot.fi/2013/04/viisi.html

    VastaaPoista
  4. Meillä unelmieni asunto oli, nyt sitten Suomessa tämä on aina joltain osin tyytymistä - kunhan nyt katto pään päällä olisi, tai vastaavaa....

    VastaaPoista
  5. Täälläpäin on kyllä asuntojen hinnat pilvissä. Toisaalta, siihenkin tottuu.. Mutta aina kun näkee, mitä muualla asunnot maksavat, niin sitä oikein hätkähtää. Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia! Hintaerot tosiaan on ihan hirmuiset eri paikkakuntien välillä. Mutta onneksi haaveilu ei maksa mitään :)

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig