torstai 1. tammikuuta 2015

Jaakon matkassa Prahaan!

Tämän vuoden aallot kuljettavat elämäni uuteen ja toivomaani suuntaan.Se on täynnä uusia elämän makuisia matkakohteita ja pysähtymisiä auttamisen äärellä. Tartutaan uusiin tilaisuuksiin, kunnioitetaan toisten tapaa elää ja ollaan kiitollisia elämästä. Suht terveestäkin.Yksikään vuosi ei ole täydellinen, mutta siinä piileekin elämän raaka hienous. Olen ensi vuonna tähän aikaan taas paljon viisaampi, jos elämä suo vielä oppituntejaan ja sydämen rohkeutta. Ajattelin viettää uuden vuoden aattoillan rennoissa merkeissä kotona ilman tietokonetta ja sen takia saattekin tänään vain pienen palan Prahan matkaltani. Huomenna on luvassa suurempi postaus. 


Yövyimme ennen Prahan lentoa lentokentän Hiltonissa ja nautimme loungen antimista. Suosittelen loungea, koska siinä säästää huimia määriä rahaa, kun huoneen hintaan kuuluu ruuat ja juomat. Bongasin Hiltonin Gui-ravintolasta sympaattisen maailman matkaaja Jaakko Selinin. Hän oli todellinen herrasmies ja wau, upea persoona!

Suurempia nähtävyyksiä Prahassa ovat astronominen kello, Kaarlensilta, kuninkaanlinna, museot ja vanha kaupunki. Praha on hyvin tunnelmallinen ja rakennustaide on kauniin vanhanaikaista. En yleensä käy kovinkaan usein matkoillani vaatekaupoissa vaan tykkään tutustua tarkemmin nähtävyyksiin, kävellä paikallisten alueille ja supermarketteihin sekä viettää aikaa katukahviloissa bongaillen ohikulkevia ihmisiä. Supermarketeista tekee hyviä ja edullisia löytöjä aivan tuliaisiksi asti. On mukava vaan kävellä ja katsella ympäristöä ja edullisimmat ostokset tekee juuri supermarketeista paikallisten asuttamilta alueilta. Koska olin matkassa äitini kanssa ja ilma oli niin viileä, niin kävimme tsiigailemassa tärkeimmät nähtävyydet ja lämmittelimme kaupoissa kierrellen. Ja voin todeta, etten ostanut mitään turhaa, tein valtavan hyviä ja edullisia löytöjä verrattuna Suomen hintatasoon. Amerikassa lomaillessani kävin tasan kolmessa vaateliikkeessä.  Vaateostoksilla käyminen on niin työlästä, kun ostan vaatteita niin ostan kerralla enemmän. Ja mielellään kestävää laatua, joka kestää aikaa.

Praha on kaunis kaupunki, tunnelmallinen mutta näin talvella todella kylmä. Itse puin päälleni villakangastakin kera hatun, mutta silti siellä olisi tarvinnut olla untuvatakki. Nyt ymmärrän turkkien merkityksen, koska usealla daamilla oli päällään Prahassa turkki. Edullistakin kaupungissa oli ja nautinkin usein kolmen ruokalajin menun. Shoppailin Gantilla, Desigualilla, Bossilla ja Zarassa. Merkkituotteet olivat alennuksessa ja niitä saikin puoleen hintaan. Sellaisia tuotteita, joita en raaski ostaa Suomesta. 

Aion postata teille oman postauksen ostoksistani. Tsekeissä verotus ei ole niin korkea kuin Suomessa ja senkin takia siellä on edullista. Jollei mene syömään hienoon valkoisten pöytäliinojen paikkaan niin vatsan saa täyteen muutamalla eurolla. Olutta saa edullisesti ja en törmännyt ympäripäissään oleviin ihmisiin. Kaupungista löytyy kansainvälisiä ruokapaikkoja, kuten Hooters ja TGIF. Hootersissa tarjoilijat ovat pukeutuneet pieniin vaatteisiin ja reilu 70-vuotias mies käveli koko ajan edestakaisin kieltä lipoen katsellen tarjoilija tyttöjä. Huomautin tyttöjä tästä limanuljaskasta, että ovat varovaisia mennessään kotiin, koska tuollaisista pervoisista ei koskaan tiedä mitä niiden päässä liikkuu. Jaoin viimeisenä iltana kodittomien ihmisten koirille ruokaa ja pieniä kolikoita. Pienikin apu on näille ihmisille ja eläimille tervetullut.

Nyt plakkarissa ovat Keski-Euroopan maista Sveitsi, Ranska, Saksa, Slovakia, Tsekki, Latvia, Puola ja Unkari.
Ensi kerralla matkatessa Keski-Eurooppaan voisin matkata Budapestiin, Bratislavaan, Sloveniaan tai Vilnaan. Toki läntinenkin Eurooppa kiinnostaa, kuten Amsterdam ja Luxemburg. Kesällä on mietteissä matkata Maltan auringon alle. Laskin eilen viikkoja hiihtolomaan ja sinne on enää vajaa 9 viikkoa, Panaman matka :) 





Kuljetaan uuteen vuoteen luottaen. Haluan jakaa laatuhetkiä kanssanne tänäkin vuonna.
Iloa ja valoa poluillenne tärkeät 



6 kommenttia:

  1. Onnellista uutta uusien matkojen vuotta! :)

    VastaaPoista
  2. Praha on ollut omalla suunnittelulistallani, jospa kesällä sinne suuntaisin :)

    VastaaPoista
  3. Praha tulisi nähdä! Aivan mahtavaa reissua ja upeita mietteitä. Vuoteen mahtuvien vastoinkäymistenkin raaka hienous oli upeasti sanottu. :) Olet sydämellinen ja syvä. <3

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥