keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

The Real Life: Dissaamista. Ihmissuhteita & voimaantumista*

Pohdin taannoin ystäväni kanssa erilaisia ihmissuhteita. Olen huomannut sellaisen jutun viimeaikoina, että kaikki eivät osaa iloita toisen onnesta vaan kaiken keskiönä on oma napa. Minä, minä, minä! Sä oot paska ja mä oon paras-meininkiä. Dissaamista. Kuinka alas toinen täytyy dissata, että tulee itse entistä näkyvämmäksi?!


Jos ei osaa olla onnellinen myös toisen onnistumisesta, niin koettaa edes opetella pois tunnevammaisuudesta. Väärällä käytöksellä ja asenteella menettää elämässään ja paljon. Jollei pysty katsomaan peilistä itseään illalla pitkän päivän jälkeen, niin silloin on jotain pielessä. Olen ollut liian kiltti, mutta nyt se asia on muuttunut totaalisesti. Olen tehnyt itselleni ja vastapuolelle palveluksen, en aio enää kärsiä ja olla yes woman ja ottaa vastaan turhaa angstia. En ole se paperinpala, joka rutistetaan joka näkemältä aina möykyksi. Jollei elämässään näe muuta kuin stressiä ja ihmisistä ei pysty ajattelemaan mitään hyvää, niin silloin olisi peiliin katsomisen paikka. 
Asennevamma on korjattavissa.








Oikeassa seurassa ei ole jännitteitä, hyökkäilevyyttä ja arvaamattomuutta vaan sata prosenttinen luotto ja kotoisafiilis. Hyvässä seurassa vietetty aika menee siivillä ja on mutkatonta, mutta ei-niin-kivan-kaverin, arvaamattoman kanssa tulee fiilis, että haluan vaan kadota väkijoukkoon enkä halua, että tyyppi löytää mut enää sieltä. Olen ollut liian monta kertaa seurassa, jossa en saa koskaan hyvää palautetta ja minulle töksäytellään jatkuvasti ilkeyksiä ja aliarvioivia kommentteja, toinen pätee itsensä hengiltä ja ollaan naama näkkärillä. Aina on meneillään jokin kriisi ja kaikki on harmaata mössöä. Jos aikoo selviytyä tässä elämässä, niin joskus vaan on pakko vetää se hymy kasvoille, jollei aio myrkyttää koko ympäristöään itseään vastaan. Jollei elämässä ole sitoutumista ja intohimoa, niin pysyvä onni ei ole mahdollista.





En vaan enää kykene olemaan seurassa, jossa totuus on harhaa ja vain harha on totta. Minun tehtäväni ei ole olla hoitaja eikä tukea heikkoa itseluottamusta hetkestä toiseen. Vihatuksi tulemisen tunne johtaa helposti tilanteiden väärin tulkintoihin ja sillä tavalla vahvistaa itse itseään. Kun ei osata katsoa omaa toimintaa peilistä ja eletään harhakuvitelmissa, kaikkivoipaisuudessa. Sitä miettii, että mitä tämä tyyppi oikeasti luulee itsestään? Hän kohtelee minua kuin saastaa ja sylkykuppia, mutta tietyllä hetkellä koettaa olla niin kaveria. Absurdia. 
Olen alkanut karttamaan tällaisia tyyppejä. Ystävänäkin ovat huomautelleet tällaisista tyypeistä, heidän seurassaan on epämukava olo. Ja tämä kuvio toistuu tällaisilla henkilöillä muissakin kaveruussuhteissa ja työpaikoilla. Kriisistä kriisiin. 





Hienotunteisuutta, yhteydenpito on loppunut muuten vain tai ulosanti ontuu pahasti, niin on aika sanoa: "Kiva, kun kävit. Entistäkin parempaa jatkoa!" Kaikessa on elämässämme säännöt ja joissakin kohtaa ne voi määritellä aivan itse. 
Sinisen taivankannen alla on ilo olla, lintujen liverrys ja pajunkissat. Taivas on laskeutunut aivan liki, kevätmoodi. Lakaisukoneet ja kevätkengät. Toivon,ettei kenenkään tarvitse kohdata noitaa tai trullia, pääsiäisenäkään! Tee hyviä asioita, mieti tarkkaan ilmaisusi( omantoiminnan ohjausta) ja ajattele positiivisia puolia ikävästäkin asiasta.


Hyvä kiertää hurjan nopeasti elämässämme takaisin. Se voimauttaa! Saat lopulta enemmän kuin annat. Elämä, ikiomamme ja omannäköisemme valintoinemme! Olen hurjan onnellinen ja vapautunut, että uskalsin kuunnella sydäntäni ja tunteitani, toimia sen mukaan. 
En ole itsestäänselvyys enkä sellaiseksi koskaan tulekaan.
Elämä opettaa!
Toiset oppii, toiset ei.

Onnelliseksi tulemisessa täytyy tajuata se asia, että joidenkin asioiden täytyy antaa vaan olla.
Huokaista syvään ja huomata elämän kauneus, vaikeallakin hetkellä.

















SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Blog Design Created by pipdig