Eilen kuutamo pesi valollaan parveketta. On kuin olisi ollut toisessa todellisuudessa.
Metsän pehmeä sammalhuone keimaili talvipuvussaan, jossa voi kuunnella puiden puhetta. Maisema oli kuin rukous.
Unen turvaisa utu katosi, valvoin kuutamon kanssa, jonka valo kylpi parvekkeella hipihiljaa. Ihailin taivasta hetken ennen kuin nukahdin uudestaan. Mietin, voisiko siitä riittää valoksi ohi laahustavalle väsyneelle? Kajastaisiko pieni valonjuova siellä, mihin pimeys on kaivanut itselleen pesän? Kuu kumottaa tumman taivaan kannessa. Kuin kuulisin sen hiljaisen hyräilevän, tuutulaulun.
Nostan silmät tavoittamaan poutapilven reunan ja toivon unelmiemme toteutuvan.
Kiitokselle on aikansa♡
Ei kommentteja
Lähetä kommentti
Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.