O tempora, o mores and homemade Minnie Mouse -Candy!

Oi, aikoja ennen läppäreitä, iPadeja, älypuhelimia ja nettiä. Itselläni ja ikätovereillani oli aina piha täynnä kavereita ja tekemistä riitti säällä kuin säällä. Tv:stä ei tullut lapsille kuin yksi ohjelma: Pikku Kakkonen. Siellä seikkailivat Pelle Hermanni ja Nalle Luppakorva; joka ilta kuultiin sama Nalle-laulu, johon ei koskaan kyllästynyt: "Luppakorva seikkailee taas! Luppakorva nimen sain, korvani nääs lerputtaa... Olen pieni nalle vain pörreä, lasten kanssa viihdyn vaan. Olen pieni nalle vain - pullea! Lapset mua rakastaa."

Kolmen kilsan koulumatka kuljettiin suuntaansa kahdesti päivässä (tai neljästi, jos oli uintiharkat). Eipä ollut painohuolia noilla askelmäärillä. Limpparia, yleensä keltaista Jaffaa, ostettiin harvoin viikonlopuksi ja litran pullosta riitti koko perheelle. Puihin ja katoille ei olisi saanut kiipeillä, mutta kiipeiltiin kumminkin. Joskus tultiin ryminällä alas, mutta hengissä selvittiin. Leikittiin olympialaisia kotipihalla ja järjestettiin muotishowta. Eikä kukaan kieltänyt menemästä naapurin sedän luokse ulkoiluttamaan koiraa. Pedofiilejä oli jossain muualla, pahassa maailmassa, ei meidän pihapiirissä. Voi, noita aikoja.

Mutta se on sitten oikea kuperkeikkapäivä ♥ virtaa löytyy! Suuntaamme tänään toiselle puolelle Suomea mieheni siskonpojan rippijuhliin. Olen ajastanut kaksi postausta per päivä, joten luettavaa riittää ;) Juhlimme sunnuntaiaamuna ripille pääsyä ja vielä samana päivänä ajamme kotiin. Aika rankka viikonloppu edessä. Äitini tulee meille tänään asumaan, hoitamaan kisua :) Aamu alkoi taas herkällä hetkellä, kun kisu naukui ja halusi syliin. Lepertelin hänelle ja paijasin koko sydämeni kyllyydestä. Luin eilen illalla suuren lehtipinoni läpi. Silmiini sattui Kodin Kuvalehdestä lääkäri Antti Heikkilän tokaisu: "Potilaani ovat upeita ihmisiä, mutta kaksi kolmasosaa heistä ei suostu ymmärtämään, että heillä on minkäänlaista sielunelämää. Itse uskon, että sairauksilla on aina yhteys mieleen." Luin kohdan ihan pari kertaa ääneen.

 

Tämä on yksi lempiaiheistani: kokonaisvaltainen hyvinvointi. On ilo omistaa lähellään samanhenkisiä ihmisiä. Juuri edellisenä iltana keskustelin mielen ja ajatusten vaikutuksesta kehoon. Ei ole yhdentekevää, mitä ajattelemme ja on tärkeätä tiedostaa omat ajatukset. Missä ne nytkin viipottavat? Eihän elämä olisi elämänmakuista, jos se olisi vain pelkkää tyyntä, ukkini pohti aikoinaan iloisesti. Kaikille pitäisi suoda vaikeuksia, jotta pysyisi nöyränä ja pehmeänä, hän lisäsi. En soisi moisia raskaita taakkoja kenellekään, huomautin.  

Ja hyvänen aika, miten monta innostavaa ajatusta onkin tällä viikolla saatu. Kesäilma muuten taitaa pehmentää päätäni :D, mieleeni tulevat kaikenlaiset hullutkin ajatukset ja ideat. On pakko sisustaa koti vaaleisiin sävyihin ja raikkailla väreillä. Lämpöinen kotiluola.Olen huomannut, että haaveilen enemmän nykyään kuin koskaan aiemmin, ja haaveita on helpompi toteuttaa. Mutta se mikä on varmaa, niin unelmien eteen pitää tehdä yleensä töitä ja vielä kerran töitä.

Juteltuani eilen lukioaikaisen ystäväni kanssa, tulin siihen tulokseen, että suhteeni siniseen on nykyään ristiriitainen. Teini-iässä vetäisin väristä överit: kaiken, siis aivan kaiken piti olla sinistä eri sävyissä. Lukioiässä lempipaitani olivat Turkista löydetty tummansininen plyysipaita sekä sininen paljettinen kauluspaita, joita pidin arkena ja juhlana, kaverinaan ylisuuri isän vihkipuvun takki. (Uh huh.) Lukiossa ollessa käytin sinistä huulipunaa, kyllä luitte oikein!! :D Oli siniset kajalit ja sinistä luomiväriä kuin Abban Agnethalla vähintään viisi kiloa :D Ylppärikuvassakin voi ihastella blondia kiharaa tukkaani ja sinisiä huuliani :D Jos minua ei ole tuntenut lukioaikoina, niin ei osaa ihan heti yhdistää nykyistä minääni ja ylppärikuvan Satua,ovat ne vaan niin erilaiset (moni on kysynyt, kuka tuossa kuvassa on?!) :D Kaikki minut jo silloin tunteneet muistavat varmaan suuren rakkauteni siniseen väriin! Kamalaa :D Parinkympin tietämillä sanoin siniselle ei kiitos, ja sillä tiellä on pysytty melkein tähän saakka. Mutta uskalsinpa olla erilainen nuori!

Mutta nyt tuo sininen on vaaninut salakavalasti tiensä takaisin, eikä näytä ollenkaan pahalta. Syön nykyään mieluummin Fazerin sinistä kuin punaista, haaveilen ah, niin ihanasta Arabian tuokiosta ja rakastan talvi-iltojen sinisiä hetkiä. Mitähän seuraavaksi? Alan varmaan tykätä lohenpunaisesta ja persikan sävystä!? Onko teillä jokin tietty värimuisto?

Rocky Road- suklaaherkku lienee jo kaikille tuttu, ja itsekin olen sitä muutaman kerran päässyt maistelemaan. Mutta tässäpä varioituversio herkusta.

Minni hiiri -karkkia

1 levy Royal maitosuklaa-tummasuklaata

2 levyä Royal-pähkinäsuklaa-tummasuklaata

1/2 l napakoita tuoreita mansikoita/vadelmia

1 dl pehmeää mustaa lakritsaa

1 1/2 dl Caschew-pähkinöitä

Pilko mansikat/vadelmat, lakritsat sekä pähkinät paloiksi.

Päällystä esimerkiksi pienehkö suorakaiteenmallinen leikkuulauta leivinpaperilla ja asettele "täytteet" leivinpaperille. Jätä reunoille leviämisvaraa.

Pilko suklaalevyt myös paloiksi ja sulata varoen; mielellään vesihauteen yllä kulhossa.

Kaada sulatettu suklaamassa tasaisesti leivinpaperille niin että kaikki mansikat, lakut ja pähkinät peittyvät.

Anna hieman jäähtyä ja laita näin syntynyt suklaalevy pakastimeen.

Puolentoistatunnin kuluttua pääseekin sitten herkuttelemaan.

Lopputulos on herkullinen ja terveellisen makuinen :D

Leppoisaa lauantaita kaikille!

Ihmisiä, jotka pitävät kotinsa lämpiminä ja vatsat täysinä, pitää juhlia sankareina.
 -Muumit-