tiistai 7. toukokuuta 2013

Keväisen keveitä asupohdintoja...

Tänään tuleekin pitkä postaus. Kaipailen teidän ihanien mielipiteitä rennon kevättakin hankintaan :) Kertoilen myös helpon ja nopean juoksulenkin jälkeisen välipalan ohjeen, nesteytystä unohtamatta :D
Olen ihastellut mieheni firmalla muutamaa kivaa takkia ja eilen illalla minulla oli aikaa kokeilla niitä. Ajatuksena on, että käytän takkia lenkeillä ja joskus myös farkkujen sekä tennareiden kanssa kaupungilla. Viime kuulla oli niin paljon ylimääräisiä kuluja, että muuten ei olisi vara hankkia uutta takkia, mutta onneksi miehelläni on urheiluliike.

 

Ihailin eilen mieheni liikkeellä uutukaista Davidin paitaa, ja se sopi mielestäni minulle hyvin. Vaikka onkin väriltään vaaleanpinkki. Vaikkakin M-koko oli aika timakka, Davidin vaate, kun on! Paita on aivan mielettömän pehmoista materiaalia, oikea rentojen hetkien paita mutta myös erittäin toimiva vaikkapa pellavahousujen kanssa kesäillassa.


Kävin eilen myös toisessakin vaateliikkeessä ihailemassa kevään kauniita pastellivärejä. Joko sinä olet löytänyt tälle keväälle uuden ihanan kevätvärin vaatteisiisi?


Ostin sitten tällaisen S.T.I:n paidan, se on aika pitkä ja leveä helmainen. Ensiksi minulle tuli mieleen paidan väreistä rautakaupan myyjä, mutta sen malli ja väri itseäasiassa hoikistavat vaikkakin yleensä vain pystyraita hoikentaa :) Olen ajatellut käyttää paitaa beigejen ja vaaleiden pellavahousujen kanssa. Pellavahousut ovat kesäkauden ehdottomat lempparihousut!


Paidassa on kivana yksityiskohtana valetaskut ja napit. Tää paita on paljon kauniimpi päällä kuin hengarissa.


Sitten itse asiaan, eli esittelen teille kolme ulkoilutakkia, joista suurin osa on veden- ja tuulenpitäviä. Ne kaikki ovat erivärisiä ja eri materiaaleja. Kertokaas mielipiteenne, mikä kolmesta vaihtoehdosta sopii minulle parhaiten?


Ensimmäisenä on Five Seasonin Softshell materiaalia oleva mustatakki, jossa on kiva kuviointi ja pinkit tehosteet. Tämä takki menee keväisin, kesäsisin ja syksyisin. Pinkki ja musta on myös tänä keväänä monessa lenkkarimallissakin muotia.


Toinen vaihtoehto on Raiskin violetin värinen takki, joka on todella ohutta materiaali ja sopisi erittäin hyvin kesäisiin hiemna viileisiin iltoihin ja lenkkeihin. Tää takki on materiaaliltaan aivan mielettömän pehmoinen ja ohut, ihana! Mutta ainut miinuspuoli on se, että se on kovin lyhyt minulle. Tässäkin on tehostevärinä limenvihreä.



Tähän takkiin sopisi hyvin violetit Haltin ohuet tuulihousut. Näitäkin olen hipelöunyt monet kerrat mieheni liikkeellä, mutta josko nyt vaatehuoneestani löytyisi muitakin kuin mustia tuulihousuja.


Viimeisenä vaihtoehtona on Rukkan takki, joka on todella kauniin punainen. Ja sen tehostevärit ovat todella onnistuneet. Tämä takki on erittäin miellyttävää materiaali, sopivan ohutta veden- ja tuulenpitävää materiaalia. Mulla ei ole tän väristä takkia ollut aikoihin.


Aina ei vaan huvita kipitellä korkkareilla, joskus on kiva ottaa rennosti. Laittaa tennarit sekä farkut jalkaan ja rento takki, eikun menoksi!


Eikä sinne juoksu- tai kävelylenkillekään tarvitse lähteä virttyneissä harmaissa verkkareissa. Musta/pinkit Adidaksen juoksuhousut jalkaan ja menoksi! Kun käyttää juuri liikuntaan tarkoitettuja vaatteita niin niissä on usein myös materiaali sellainen, joka tekee liikkumisesta mukavaa!

  
Päälle vielä harmaa/pinkki tai pinkki juoksutakki sekä pinkit Adidaksen lenkkarit, niin jo on värikoodi oikein lenkilläkin.


Davidilta oli tullut sähkönsininen kaunis toppi, jossa on kiva laskos etuosassa. Tää menisi kivasti farkkutakinkin alla.


Eikä miestenkään tarvitse tänä(kään) keväänä olla mustissa vaatteissa vaan väriä löytyy jokaiseen makuun!


 Lopuksi vielä liikuntahalua lisäävä tuhti sandwichien resepti!


Eettei pääse aivan kuihtumaan lenkekilyn ohessa, niin eilen illalla nautin pullollisen raikasta Happy Joe-siideriä ja kotitekoisia kolmioleipiä.
 Tekivät aika hyvin kauppansa pitkän lenkin ja mieheni liikkeellä uurastamisen jälkeen.


Kinkku-tomaatti-valkosipulikolmioleivät

4 palaa paahtoleipää
Kinkkukuutioita
Salaattia,
Tomaattia siivuina

Tahnaan tarvitset
½prk Creme Fraichea
½prk Kermaviiliä
Loraus majoneesia
1 kpl Valkosipulin kynsiä
Loraus sinappia
Sekoita ja laita sandwichien väliin.


Timanttisen tomeraa tiistaita kaikille! Minulla ei ole edelleenkään mitään suurempia suunnitelmia täksi päiväksi. Jäätelömakujen valitseminen, lenkkeilyä, mieheni liikkeellä auttelua ja auringon säteiden ihailua!


Lopuksi nesteytys video, koska tässä postauksessa ollaan liikuttu liikunnan puolella. Löysin aika kivan Aidon muistaa aina lonkero- mainoksen, siis ihania tunnelmakuvia vaikka tässä mainostetaankin lonkeroa niin kuvissa tölkkiä ei näy. Mielikuva mainontaa parhaimmasta päästä! Mutta uimaan ei pidä mennä silloin kun  on humalassa, uimataitoon ei lonkerokaan vaikuta positiivisesti! Ja mielestäni tätäkin prosenttipitoista ainetta voi ottaa kohtuudella, sitä usein ajatellaan, että alkoholi on sama kuin kamala krapula ja oksennuskohtaukset. Ei niin! Sitä voi ottaa sivistyneestikin, silloin tällöin!








13 kommenttia:

  1. Aivan ihana tuo Davidin paita! :-) Itselläkin muutama löytyy, muutaman vuoden jo vanhoja mutta eipä ole miksikään mennyt, ja tykkään aina vaan :-) Mutta tuo kyllä väritykseltään on niiiiin mua! :-)

    Pidin ekasta ja tokasta takista sinulla, vaikea päätös :-D

    Aurinkoista ja mukavaa päivää! <3

    VastaaPoista
  2. Niin helposti itse (ainakin) kallistun aina mustan puolelle... joten nyt sanon, että ottaisin tuon viimeisen takin ja sopii sulle tosi hyvin :))

    Mukavia ulkoilupäiviä!

    VastaaPoista
  3. Mä pidän myös noista pastellin väreistä, oma suosikkini on tällä hetkellä kaupoissakin paljon esillä oleva mintun vihreä.
    Noista takeista tykkäsin eniten siitä ekasta, musta ja pinkki sopii kivasti yhteen. Tosin toi kolmaskin on mukavan pirteän värinen :)

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvännäköisiä kolmioleipiä! :p

    VastaaPoista
  5. Sanoisin, että joko takki numero 1 tai 3. Toki ulkonäkö ja väri on tärkeä osa hyvää takkia, mutta vielä tärkeämpää on miettiä sen käytännöllisyyttä, monikäyttöisyyttä ja ns. teknisiä ominaisuuksia :) Värinsä puolesta viimeinen on ehdoton lempparini!

    VastaaPoista
  6. Ulkonäön perusteella musta takki pinkein tehostein on tosi kiva! Eikä se nyt niin tylsäkään ole just noiden tehosteiden takia ja sit tuossa kankaassa on kuviointia, vaikkakin himmeästi. Mut jos taas haluat enemmän väriä, niin kyl toi pinkki sopii sinulle hyvin ja en näe sitä ollenkaan huonona vaihtoaehtona. :) Mut tietenkin takin ostoon vaikuttaa muutkin asiat, kuten just se veden-ja tuulenpitävyys. :) Ja hinta sekä se kokonaisuus.

    VastaaPoista
  7. Takki numero kolme! Vaikka itselleni varmasti kävisi niin, että kuitenkin ottaisin sitten sen ykkösen, koska musta on vaan niin näppärä ja helppo valinta. Vaikka sporttisissa vaatteissa kirkkaat värit ovat kyllä mukavia.

    Mulla on mennyt viime aikoina hurjasti rahaa juoksuvaatteisiin (aloitin vasta juoksun ja nyt piti mennä HCR:ään, mutta flunssapöpöpaholainen iski), mutta kyllä se on niin, että liikkuminen on ihan erilaista, kun varusteet on oikeat. Nämä tekniset vaatteet on kyllä aivan toista hengittävyydeltään kuin vaikkapa peruspuuvillapaita. Ja vaikka aluksi tuntui vähän oudolta vetää ne juoksutrikoot jalkaan, niin kyllä ne vaan on loistavat keksinnöt! :D

    VastaaPoista
  8. Ihania kommentteja olette lähettäneet, kiitoksia <3 Munkin suosikit ovat takit 1 ja 3 :) Itse asiassa tänään tuli lisää valikoimaa niin tää takkidilemma vaan suurenee :D

    VastaaPoista
  9. Tuo pinkki on kyllä kivannäköinen! :)

    VastaaPoista
  10. Nyt pistit pahan, kaikki takit on kivoja!

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥