maanantai 18. maaliskuuta 2013

Muistojen ja uuden viikon tuoksuja ♥




Mistä on maanantai tehty?

Uuden  viikon tuoksuista keittiössä, ulkona kevään tuoksusta ja kukkien mukana leijailevista ihanista tuoksuista. Punaposkisista ruusuista ja tulppaaneista. Uudesta reseptistä. Kokkailusta keittiössä voimien mukaan. Tikkien poistosta iltamassa, pelottaa! Kaularangan parantelua ja jumppaamista. Keittiössä pitkään ja hartaasti puuhastelusta. Herkkubruschettoista. Kotitekoisista Lindströmin pihveistä, kantarellimuhennoksesta ja silkkisen pehmoisesta ja makoisasta valkosipuliperunamuusista. Uusien tuulen ajatuksista.Verkkokauppojen uutuuksien ihailusta. Siis ihan vain ihailusta. Kisun kanssa otetuista päikkäreistä. Hedelmänaposteltavista. Mukavasta leffasta ja kirjasta. Päikkäreistä aurinkoisella parvekkeella.  Blogien lueskelusta ja kiitokset teille ihanille blogissani vierailleille ja kommentinkin jättäneille 


Eilen illalla oli aivan huikena hienot revontulet taivaalla, huh! Kyllä luontoäiti on ihmeellinen. Mutta nyt ei kyllä yhtään harmittaisi kesän loppuminen, eikä pimeyden poistuminen. Uutta kohti vaan, niin ajattelen. Mieli ja kroppa kai jotenkin siirtyy erilaiseen aikaan. Kevääseen. Eletään ja nautitaan tänään. Ei kai tämä elämä ole niin vakavaa...Eihän pliis ole?! Tai jos on, niin nauretaan silti aina välillä. Ihan mahat kippurassa :D (ja HerraHakkaraisen limua päälle ;) Kylläpä viikot menevät nopeaan, siitä on jo viikko kun minut leikattiin ja viisi viikkoa saikkua jäljellä.


Oletteko muuten huomanneet, että H&M:lle on tullut ihania ja edullisia sisustus uutuuksia? :)
                 
           Tänään ei ole mitään muuta tekemistä kuin jäätelömakujen valitseminen.


Olen viimeviikkoina pitänyt suuren suursiivouksen. Ja aloittanut samalla puhdistautumisen sisäisestikin. Olen kulkenut ympäri kotia  pölyrätti ja imuri kädessä. Olen laitellut huoneisiin huonetuoksuja. Huomasin, että vaatehuoneessani on paljon elettyä elämää. On täysin käytettyjä ja käyttämöttämiä vaatteita. Hieman kuin käytettyjä hetkiä, ja sitten hetkiä joita ei ole vielä käytetty. Tilaisuuksia jotka odottavat vielä saapumistaan. Toisessa nurkassa on jätesäkissä kirpputorikasa, hetkiä joita on nyt koettu tarpeeksi ja laitettu kierrätykseen. Tänä keväänä hankkiudun siitä kasasta eroon ja annan uusien asioiden tulla. Minun kirpputorikasassani on vaatteita, jotka liittyvät onnellisiin, surullisiin ja uniikkeihin asioihin elämässäni. Tosin yleensä olen säilyttänyt joitakin lempparivaatteitani siltä varalta jos vielä JOSKUS  sattuisin mahtumaan niihin :D On niitä Dream On Fat Ass-farkkuja, joihin täytyisi laihduttaa 5-10 kiloa, ehkä joskus, joskus. Pystyisin mutta olen ollut helkkarin aikaansaamaton, laiskamato ja nyt on sitten tää niskakin leikelty. Eivät ne muistot ja tunnelmat mihinkään katoa,vaikka itse vaatteista  luopuukin. Kerrankin minulla mahtuu vaatehuoneenovi kiinni. Tunne on vapauttava. 


Se on jännä kuinka muistan tarkkaan sen mitä minulla oli päälläni kun isäni kuoli tai mitä oli päälläni isän hautajaisissa. Muistan vaatteet ja tuoksut. On vaatteita joissa on muistoja. Minulla on edelleen hopeisetkengät äitini luona varastosa, joita käytin vuonna 1999 lakkiaisissani. Ei tulisi mieleenikään viedä niitä kirppikselle. Jos minulla olisi enemmän tilaa niin varastoisin osan vaatteista enkä veisi kirppikselle. Roswithan MuotiMuseo on käymisen arvoinen paikka siellä sukeltaa suoraan menneille vuosikymmenille ja esillä on toinen toistaan hienompia luomuksia, Diorista 70-luvun huippumuotitalon Kaisu Heikkilän mallistoon. Minulla on kasa isäni vaatteita, niissä on isän muistoja ja tuoksuja. Se on jännä kuinka tuoksut säilyvät vaatteissa ja kun laittaa silmät kiinni ja nuuhkaisee oikein hillitysti isän takin kaulasta tulee mieleeni rakas isäni, rakas tuoksu ♥  Isäni oli ammatiltaan veturinkuljettaja ja hän tuoksui töistä tullessaan dieseliltä, vieläkin pidän siitä tuoksusta. Tietyt ruuatkin saattavat tuoda mukanaan muistoja vuosien varrelta.  Jos lähden ulos niin laitan aina parfyymiä vaikken muuten paljoa meikkaisikaan. Tulee itsevarmempi olo, kun tuoksuu hyvältä :) Mutta supersuosittu Chanel 5 on sellainen tuoksu, josta en tykkää!



                                  Onko Sinulla jokin tuoksumuisto?
 
 


Lopuksi vielä mietittävää. Katsoin viikonloppuna seuraavan pysäyttävän linkin, joka laittaa ajattelemaan, koskettava ja realistinen. Punainen risti - Hiljainen katastrofi. Meistä jokainen on osa avunketjua. Katastrofi jää hiljaiseksi mm. jos se on ”liian pieni”: siinä ei kuole uutiskynnyksen ylittävää määrää ihmisiä, se tapahtuu maassa joka ei ole riittävän kiinnostava, tai samanlainen onnettomuus tapahtui juuri kuukautta aiemmin toisessa maassa. Toivottavasti sinun viikkosi on hyvä, ilman suurempia katastrofeja :)

                                                       Halauksin,  



SHARE:

3 kommenttia

  1. Siitä maanantai hyvin alkaa :-) aurinko on näkyy kivasti paistavan:-)

    juuri luin lehteä ja katsoin kun oli iso juttu revontulista eilen illalla,harmittaa suuresti etten itse nähnyt!

    Mukavaa päivää<3

    VastaaPoista
  2. Monista ihanista asioista on maanantai tehty <3
    Aurinko paistaa, kohta liikenteeseen... ja katsotaan mitä päivä tämä tuo tullessaan :)

    VastaaPoista
  3. Minullakin on muutamia sellaisia vaatteita, joita en heitä pois niiden muistojen takia. Mutta onneksi vain muutama. Minä käytän joka päivä tuoksuja, ja muutaman tuoksun olen ostanut tiettyä tapahtumaa varten. Mm. häätuoksu on ja pysyy muistissa. Olen kerran käyttänyt pullollisen Chanel nro 5:sta, enkä usko sitä enää käyttäväni.

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig