Terveiset sairastuvalta!

Köh, köh! Tervehdys kaikille lukijoilleni ja kiitoksia ihanista viesteistänne joita olitte jättäneet minulle sairaalassaolo aikanani ♥ Tää on ei-niin-tavallinen-sairaskertomus, kaikkea sattui :D :/

Maanantaiaamuna menin Kuopion yliopistolliseen keskussairaalaan kaularangan välilevynpullistuman leillaukseen ja pelkkä sairaalaan haju saa minut voimaan pahoin. Odottelin kiltisti omaa vuoroani päästä osastolle. Sain ne todella ihanat sairaalavaatteet ja sain todella mukavan huonekamun. Huonekamu oli reilu 70-vuotias nainen jolle tehtiin luunsiirtoleikkaus jalkaan. Minut kärrättiin sairaalavuoteella kymmenen aikoja aamulla leikkaussaliin, josta itse kävelin loppumatkan leikkaussaliin. Leikkaussali oli kaikkea muuta kuin Greyn Anatomiassa nähty hienohko leikkauspaikka :D Naureskelin leikkaussalin hoitajille, että täällä on niin vihreää, että mulle tulee mieleen kuin olisin menossa eläinlääkäriin :D Aseuttauduin pienelle leikkauspöydälle, jossa minuun kiinnitettiin nepparintapaisia tarroja ja säikähdin muutaman kerran kun niissä oli virta päällä ja sain kovia sähköimpulsseja. Hoitaja totesi, että "ohhoh, oliko se päällä".  Kanyylin laitto sattui todella paljon. Seuraavaksi anestesialääkäri ja hoitaja keskustelivat veriryhmästäni. Koska verikoetta ei ollut otettu ennen leikkausta niin lääkäri tiuski hoitajalle ja hoitaja lääkärille, että kenen homma se on ottaa :D Lopputulosta en tiedä kumpi heistä voitti tämän homman, koska nukahdin ja olihan tuo verinäyte otettu. Minua ei jännittänyt missään vaiheessa niin paljoa, että olisin ollut paniikissa.

Heräämössä heräilin noin 2,5 tunnin kuluttua pirteänä, eikä kipuja ollut ollenkaan. Mitä nyt niskaan hieman sattui, koska leikkausasento on kuulema sellainen jossa pää retkottaa taaksepäin. Viereisessä sairaalasängyssä oleva setä oli aika pökkerössä, kyseli koko ajan hoitajilta missä hän on ja jutteli ihan kummallisia juttuja, tosi-tv ainesta, Heräämön elämää24.  Heräämönhoitaja ihmetteli kuinka pirteä olinkaan ja heti osastolle päästyäni kävelin itse vessaan. Minunlaisia potilaita ei kuulema ole kovinkaan usein. Viereinen mummeli kun voi aina niin pahoin nukutsaineesta, että hän oksensi koko päivän ja yön. Päivä meni nukkuessa, katsoessa tv:tä, syödessä ja ottaessa kipulääkkeitä. Miten hyvältä ruoka maistuikaan :) Söin aina kaiken mitä mulle kannettiin eteen, ihan sen takia, että olo vahvistuu eikä enää tarvitse olla tiputuksessa. KYSsillä sain todella hyvää hoitoa ja siellä todellakin pystyi keskittymään toipumiseen. Ei tarvinnut pelätä mitään, kuten kotipaikkakuntani terkkarissa. Sairaanhoitajat heillä on koko ajan kiire, he tekevät hienoa työtä kuten lääkäritkin. Syöminen on hieman hankalaa, etenkin kaiken kiinteän kuten ruisleivän syöminen on vaikeaa jollei suussa ole samalla paljon nestettä. 

Leikkaus ei ollut niin yksinkertainen, koska välilevynpullistuma oli päässyt luutumaan. Siitä johtui myös kovat kivut ennenkuin pääsin leikkaukseen. Heti leikkauksen jälkeen lämpö palasi käteeni, kun ennen hermojuurikanavan ahtauttama pullistuma esti täydellsien verenkierron käteen. Vielä, kun tämä leikkaushaava paranisi. Syön nyt päivittäin tulehduskipu- ja kipulääkkeitä sekä olen Kuopion yliopiston tutkimuksessa, josa seurataan kaularankaleikkauksen potilaita kuinka heidän elimistönsä suhtautuu tiettyyn kipulääkkeeseen. Ainakaan vielä ei ole minkäänlaisia oireita. Eilen kävin röntgenissä ja siellä se titaanilevy näkyi, hohti niin kauniisti :D Fysioterapeutti neuvoi minulle mitä saan ja pitää touhuta seuraavien viikkojen aikana. 

Eilen pääsin iltapäivällä kotiin ja sattui sellainen taksikuski, joka alkoi kertomaan minulle omasta henkilökohtaisesta elämästään hieman liikaakin, oikeudenkäyntejä jne. Olin, että hohhoijaa, oispa kiva nukkua. Mennessä oli kiva taksikuski, hän antoi nukkua eikä rasittanut minua ihmejorinoillaan :D Siis odotin vain eilen, että kunpa ois pian kotona. Tänään saan vaihtaa itse haavataitoksen ompeleiden päälle, jännittää. Pelottaa, että omepleet ratkee. Ne poistetaan ensi viikon maanantaina. En voi tehdä mitään muuta kuin olla vain, nukkua, ottaa lääkkeitä, hieman syödä sekä tänkin jutun kirjoittaminen on toteutunut kolmessa eri osassa, kun oon aina simahatanut kesken kirjoittamisen.

                                         Kotisairaanhoitajani :D

Nukkuminen on hieman vaikeaa kun kurkussa on niin paljon limaa. Vatsallani en saa nukkua kahteen kuukauteen, mutta selälläni ja kyljellä kylläkin. Tuntuu oudolta, kun en saa  tehdö yksin oikein mitään. Tänään kävin pikaisesti äitini kanssa kaupassa, teki hyvää käydä raittiissa säässä. Vaikkakin olin autossa suurimman osan ajasta. En saa itse kantaa kauppakasseja. Kaksi pitkää kuukautta täytyy toimia näin. En saa värjätä hiuksia, jos olisi koira en saisi taluttaa sitä, ei voi vomaharjoittelua jne. Normaalia elämää toki saan ja pitääkin elää mutta en saa kantaa mitään yli viittä kiloa painavampaa, ja mieluummin en mitään näin aluksi. Mutta nyt taas lisää nappia naamaan ja unille kisun viereen. Kisu on sairaanhoitajien ykkönen ja mieheni kokki kolmonen. Väsyn pienestäkin hommasta, joka johtunee lääkkeistä. Eilen illalla sain työkamulta tekstarin johon en jaksanut vastata kerralla vaan jatkoin viestin kirjoittamista kahdessa osassa. Uni paras lääke on... kuusi seuraavaa viikkoa sairaslomalla ja sitten katsotaan jatkoa.Haavaa kutittaa tikkien alla, joten se on hyvä merkki, parantuminen on alkanut :)

                                                              Halauksia!