torstai 9. toukokuuta 2013

Hellurei helatorstai!



Tämä päivä on työntäyteinen. Huomenna on mieheni firman avajaiset. Täytyy järjestellä paikkoja, laittaa uutuustuotteita paikoilleen jne. Leipoa. Leivoin jo eilen illalla noin 200 kappaletta kaurakeksejä ja tänään on vuorossa paistaa 10 pellillistä marjapiirakkaa :D Onneksi tykkään leipomisesta. Itsetehty on parempaa kuin kaupasta ostettua ja tuleehan se edullisemmaksikin.



Jääkaapissa on iso kasa leivonta-aineksia. Voita, puolikiloa päivässä :D



 Eilen mietin iltalenkillä ollessani, että mitähän tämä vuosi vielä tuokaan tullessaan? Tai mitä oikeastaan haluaisin tältä vuodelta? Usein vuoden vaihteessa tehdään uuden vuoden lupauksia, mutta itse olen luopunut niistä jo monta vuotta sitten. Huomasin nimittäin, että lupausten sijaan on järkevämpää keskittyä nauttimaan asioista kuin stressaamaan niiden toteutumisesta.

1. Nautiskella enemmän pienistä arkisista hetkistä ja stressata vähemmän - Osata ottaa omaa aikaa. 
 
Olen luonteeltani suorittaja, ja tottunut hyviin tuloksiin niin opiskelu- kuin työelämässäkin. Toissa vuonna kuitenkin opin kantapään kautta, että joskus selviää vähemmälläkin stressaamisella. Tulokset puhukoon puolestaan. Tänä vuonna haluaisin stressaamisen sijaan nauttia elämästä enemmän - edes ottamalla silloin tällöin omaa aikaa vaikkapa shampanjalasin, suklaan ja hömppäohjelman parissa. Elämä ei saa olla ainaista suorittamista, välillä täytyy pysähtyä ja ihastella sitä lenkkipolun varrella kasvavaa kaunista kieloa tai matkata uuteen paikkaan ja heittää arkihuolet pois.

 Kakkupala nautittuna silloin tällöin ei ole kenellekään pahitteeksi.

Kesällä on ihana mennä järvenrantaan piknikille, uiskennella, ottaa aurinkoa ja lukea hyvää kirjaa. Kiireettömyys ja kesätuuli.


2. Haluan panostaa enemmän terveyteeni oli se sitten vitamiinien tankkaamista, terveellisempää ruokavaliota, tai edes arkiliikunnan lisäämistä.
Mulla on niin edesmenneen isäni geenit, korkea kolestroli, vyötärölle pakkautuu kaikki rasva, pohkeeni ovat suuret ja rakastan iltamussuttamista. Olen kyllä harrastanut nuoruudessani uintia SM-tasolla, mutta sen jälkeen olen vain satunnaisesti urheillut. Lisäksi italialainen ruokavalio pitsoineen ja pastoineen tuntuu ainakin monen ulkopuolisen silmissä epäterveelliselle. Olenkin koettanut panostaa omaan hyvinvointiini ja oppinut sanomaan myös EI. On tärkeää kuunnella omaa sisintään. Tänne ei ole synnytty miellyttämään ketään vaan jokaisne pitäisi elää oman näköistä, onnellista elämää.

 

Shock Absorberin urheiluliivit ovat erinomaiset ja näitä saa nyt mieheni urheilukaupasta.
Pienillä teoilla vaikutamme omaan hyvinvointiimme ja terveyteemme.
Naiset, ne yhdet ja kahdet tavallisetliivit eivät riitä loppuiäksi vaan meidän tulee käyttää eri liivejä eri tilanteissa. Liikuntaan omansa ja arkielämään omat liivinsä. Ja kokojahan löytyy kaikille :)


3. Haluan nähdä uusia, eksoottisiakin paikkoja ja avartaa maailmankatsomustani.
Rakastan matkustamista sekä uusien paikkojen näkemistä ja kokemista. Kauniiden kaupunkikohteiden lisäksi ja turistilaumojen valloittamattomia kaukokohteita. Sen lisäksi, että haluaisin kokea niin Amazonin sademetsät kuin Hawaiin hiekkarannat, haluaisin jollakin tavoin auttaa uhanalaista luontoa. Matkustamalla voin auttaa molempia. Jos minulla olisi enemmän ylimäääristä rahaa niin nauttisin enemmänkin matkustelusta. Koetan päästä joka lomalla jonnekin matkalle Suomen rajojen ulkopuolelle, vaikkakin Helsinkikin on jo ihana sinänsä matkakohteena. Samalla tulee käytyä ravintoloissa syömässä, nukuttua hotellien mankeloiduissa lakanoissa ja tavattua ystäviäni.


                                                                     Weheartit

                                                                  Weheartit

4. Näytän useammin läheisilleni kuinka paljon välitän heistä.
Miten usein sitä ottaakaan läheiset itsestäänselvyytenä, olipa kyseessä sitten rakas puoliso, parhaat ystävät tai välittävät sukulaiset. Kuinka hölmöä onkaan aikapulan vuoksi jättää soittamatta tai siirtää yhteisiä tapaamisia kiireisiin vedoten. Toivoisinkin, että tänä vuonna osaisin ottaa läheiseni paremmin huomioon - Viettää enemmän aikaa yhdessä, pysähtyä omien hömpötyksieni keskellä kuuntelemaan toista ja näyttää, että aidosti välitän.


5. Ostan vähemmän turhuuksia ja panostan sen sijaan ajattomiin klassikoihin.
Olen paatunut shoppailuholisti. On ihanaa ostaa uusi mekko tiettyä tilaisuutta varten tai haalia lukemattomia vaatekappaleita, koska "I need it". Ja häpeillen huomata puolen vuoden päästä, että niissä edelleenkin roikkuu hintalappu. Olenkin nyt vähentänyt heräteostoksiani. Iän myötä tyylini on alkanut muokkautumaan ja hutiostoksia tulee tehtyä todella harvoin. Vaatehuoneen inventaarion lisäksi ajattomiin klassikoihin panostaminen olisi varmasti järkevää. Toivelistalla ovat ainakin uusi Vuittonin metallilankainen vaalea huivi, uudet arkisemmat Louboutinin ballerinat ja Louis Vuittonin Damier Canvas-kuosinen laukku. Olen todella ihastunut perus Monogram kuosin sijaan Damier Canvas kuosista.




Jospa tällä reseptillä saataisiin kepeä kevätmieli :)

4 rkl auringonpaistetta
ripaus herttaista hymyä
hyppysellinen auringonsäteitä
ruokalusikallinen linnun laulua
2 hyppysellistä kesän tuoksua
3 ripausta meren/järven tuoksua
maustemitallinenkesätuulen henkäyksiä
2 kauhallista iloista yhdessäoloa
kauhallinen kesäisiä piknikejä
höystä vielä maun mukaan ripauksella ruskettuvaa hipiää
Valmista rakkaudella ja hartaudella, lämmöllä ja ilolla.
Sekoita ainekset varovasti oikeassa suhteessa.
Voit maun mukaan lisätä kevätmieleen vaikkapa uiskentelua meressä/järvessä, lomailua ja matkustelua.
Oikealla reseptillä kepeä kevätmieli säilyy sydämissämme pitkään ja talven kylminä hetkinä on ihana muistella lämpöistä, muistorikasta kesää.


Oletko sinä saavuttanut jo jotain sellaista tänä vuonna, josta olet ylpeä?
Mitä haluaisit vielä saavuttaa?

Toivottavasti tänä torstaina ympärilläsi on onni ja ilo!

 

SHARE:

7 kommenttia

  1. Tsemppiä avajaispuuhiin. On siinä kaikenlaista touhua ja järjestelemistä. Mukavaa päivää :)

    VastaaPoista
  2. Minusta todella hyviä tavoitteita. Tuo oman ajan ottaminen itselleen on vaatinut ainakin minulla vuosien opettelua. Ennen olisin varmaan tämänkin harvinaisen vapaan tunkenut täytteen tekemistä kun mies lähti viettämään poikien päivää. Sen sijaan päätin, että yksi meno (päivällinen ulkomailla asuvan Suomessa vierailevan ystävän kanssa) riittäköön. Muuten saan lojua, lukea hömppää, katsoa sitä, treenata rauhassa ja muutenkin olla itseni kanssa. Nykyisin nautin tästä, ennen olisin ahdistuntu tekemisen puutteessa :)

    Tsemppiä paljon leipomiseen siellä ja oikein hyvää helatorstaita!

    VastaaPoista
  3. Ihana kirjoitus ja paljon samoja asioita mitä itsekkin välillä miettii..Lauantaita jo ootellen, pääsee Helsinkiin viettämään päivää tietenkin välillä nauttien hyvästä ruoasta ja juomasta. Ja saan vihdoinkin sen kauan haaveilemani järkkärin. :)Mukavaa Helatorstaita!

    VastaaPoista
  4. Ihania mietteitä, joskus on hyvä pysähtyä miettimään just sitä et mitä elämältä oikeasti haluaa. Tärkeää on tosiaan muistaa myös se, että antaa sille nauttimisellekin aikaa :)
    Ja oletpas sä ollut ahkera leipomusten kanssa, wau!

    VastaaPoista
  5. Onpa sulla urakkaa leipomusten kanssa. Mutta kiva että nautit leipomisesta, niin on mukavampi tehdäkin.

    VastaaPoista
  6. Hyviä periaatteita, joista se turhuuksien shoppailu olisi mullekin todellinen opettelun (tai siis poisoppimisen) paikka...

    Ja multakin ääni Shock Absorberin liiveille -en suostu enää mitään muita käyttämäänkään (ja mulla taitaa olla niitä ainakin viidet...)!

    VastaaPoista
  7. Kyllä vaikutat niin sydämelliseltä ihmiseltä näitä tekstejäsi lukiessa! <3

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig