perjantai 3. toukokuuta 2013

Keep Calm and Carry On

Ihan alkuun ilmoitan, että olin eilen illalla niin väsynyt, että voittajan arpominen jäi toiseksi kun nukahdin illalla "pienille" päikkäreille. Eli tänä iltana saatte tuloksen. Olen jo rustannut puolet arvontaan osallistujien nimistä pieniin lappusiin :) Olkaas kuulolla!

Eilen huomasin sellaisen asian kuinka turhamaisia me ihmiset olemmekaan kun vähemmälläkin tulee toimeen. Kävin eilen vanhemman ihmisen luona kylässä ja juttelimme elämästä. Huomasin itsessäni ärsyttävän piirteen, sitä haluaa aina jotain uutta vaikka minulla on niin paljon kaikkea etten oikeastaan tarvitse ainakaan lisää vaatteita  ja samalla saa säästöön hyvän summan rahaakin. Eilen illalla iski taas yhtäkkiä kamalan kovan isän ikävän :( Vaikka olen nähnyt isäni ruumisarkussa niin silti hänen kuolemansa tuntuu käsittämättömältä!

Elämään kuuluu Mika Waltarin mukaan kolme tärkeintä arvoa elämässä: Inhimillisyys, suvaitsevaisuus ja kaunis turhuus. Arvostakaamme sitä, että meillä on valinnanvaraa ja pitäkäämme mielessämme ne, joilla ei ole! 

 
En tykkää saarnata, mutta huoltakaa kehoanne ja mieltänne! Sitä elää onnellisena harhaluulossa, että kaikista taudeista paranee nopeasti. On joskus kurjaa huomata, että aina oma immuunijärjestelmä ei riitä hätistelemään kaikkia pöpöjä pois elimistöstä. Vastustuskyky pitäisi pitää korkealla! Syökää vitamiineja, mutta älkää unohtako helliä myös sitä pääkoppaa... Älkääkä päästäkö pöpöjä lähellennekään!

Tässä on erittäin makoisan smoothien ohje, tätä suosittelen kaikille!


Flunssankarkoitussmoothie

Suuri lasillinen pakastemansikoita
desi karpaloita
1 dl sokeritonta mustikkakeittoa
2-3rkl mascarponea
1 purkki maitorahkaa
2 tl hunajaa
Puolikas sitruuna
Pari nokaretta tuoretta inkiväärtä (mikä tuoksu!)
2 rkl Eloveena täysjyvävehnäleseitä
ripottele lopuksi päälle passionhedelmää

Kaikki blenderiin ja sekoitus. Tarjoile!
 
 


 
Vaikka en lukeudukaan aamuvirkkuihin, niin minulla on jo kova ikävä aamuisia salihetkiä. Mikä sen parempi aloitus päivälle! Kunnon aamurääkissä herää kyllä koko kroppa ja energiaa riittää koko loppupäiväksi. Ainut aamutreenin varjopuoli on loputon nälkä, joka seuraa mukana koko päivän... Voisin syödä aivan kaiken! En oo aamuisin myöskään yhtä tehokas kuin iltaisin. Useimmiten suosinkin iltatreeniä, koska silloin koen saavani itestäni eniten irti ja rauta nousee ihan eri tavalla ja sali on yleensä ihanan tyhjä! Mutta sairasloma on verottanut salilla käyntiäni.
 
 


 
 
 
Tiedän, ettei myöskään tunnesyömiseni ole millään tavalla järkevää tai terveellistä. Silloin mielentila määrää tahdin eikä nälkä. Nälkää tuskin tunnistaa silloin, kun karkkihammasta kolottaa... Lohtusyöminen on kuitenkin petollista. Ruoan tuoma tyydytys luo illuusion siitä, että "suklaa auttaa vaivaan kuin vaivaan". Tunteitahan pyritään hallitsemaan syömisen kautta ja ruokaan kohdistetaan yhä suurempia odotuksia. Mitä tapahtuu, kun paha olo ei poistukaan, vaikka olet ahtanut itsesi ähkyyn? Todennäköisesti tilalla on vaan entistä matalampi mieli, kun olo on myös fyysisesti kehno. Elämäntapamuutos ei yleensä lähde rutiineista vaan ajatusmallien muutoksesta.
Hemmottelen itseäni aamulla puurolla ja marjoilla sekä ruisleipä viipaleella. 
 
 
 
Nämä asiat saavat lähtemään salille, lenkille tai jumpalle:
1. Hyvä fiilis
Voin olla kuinka kiukkuinen, stressaantunut tai murheissani niinliikunta auttaa (lähes) aina. Tieto siitä, miten hyvä olo treenin jälkeen on, potkii persuksille tehokkaammin kuin mikään muu ;)
2. Ystävän kanssa liikkuminen
Olen todella huono jättämään treenejä / jumppaa väliin, jos olen menossa sinne ystäväni kanssa.
3. Porkkana
Tämä toimii aina. Kovantreenin jälkeen koen ansainneeni pientä hemmottelua... Sohvalla voi lojua treenin jälkeenkin ;) Pienempien vaatekokojen ostaminen on suuri motivaattori ja oman hyvänolon löytyminen. Sitä kummasti piristyy kun liikkuu ja paino pysyy kurissa.
 
 
 

Näiden syiden takia urheilu jää väliin:

1. Väsymys
Rakastan nukkumista ja sellaisina aamuina, kun koen olevani vaan yliväsynyt, ei edes itsensä kanssa sovittu salitreeni saa nousemaan sängystä.

2. Työkiireet
On varmaan käynyt ilmi, että mun elämäni tahdin sanelee turhankin usein työt.  Salille voi onneksi mennä omaan tahtiin, mutta sinnekään ei enää kasin jälkeen kannata mennä.

3. Huono omatunto
En voi kuitenkaan olla potematta huonoa omaa tuntoa siitä, että lähden työpäivänä jälkeen vielä salille huhkimaan ja toinen odottaa kotona... toki joskus on kiva käydä yhdessä treenaamassa.
 

 
Treenaaminen ei vaadi suuria summia rahaa, koska liikuntamuotoja on olemassa monia. Toki treenivälineet kannattaa hankkia kerralla hyvät vaikka ne maksaisivatkin hieman enemmän, mutta hyvät kengät ja vaatteet tuovat treenaamiseen aivan eri tehon! Ei ole järkeä ostaa Louboutinin korkkareita ja Lidlin lenkkareita. Molemmissa kannattaa satsata laatuun Se on satsaus itseensä, omaan terveyteen :) On  myös tärkeää muistaa rauhoittua, koska stressaaminen ja ainainen kiirehtiminen lyhentävät elinikäämmekin.
 
Haastankin kaikki kertomaan kolme syytä, jotka saavat teidät liikkumaan ja vastaavasti toiset kolme, jotka saavat teidät jättämään treenit väliin!
 

 

Onkos siellä päässä aamu- vai iltatreenaajia?
 Mitä siellä päässä syödään aamuisin? ;)
 
Nautitaan aurinkoisista ulkoilupäivistä ja muistetaan myös relaillakin!
 
 
SHARE:

6 kommenttia

  1. Voi kuinka oli taas mukava herättävä kirjoitus! :-) Tästä aamu lähtee käyntiin.

    Hyviä asioita olet pohtinut ja niin samaa mieltä olen :-)

    Nautitaan tästä aurinkoisesta päivästä kovasti! <3

    VastaaPoista
  2. Olen iltatreenaaja. Joskus yritin lounasaikaan käydä salilla, mutta se hankaloitti loppupäivää, niin jätin sen pois. Olen kärsinyt erityyppisistä jalkavaivoista tosi kauan, ja se hankaloittaa nyt eniten jumppassa käyntiä.

    VastaaPoista
  3. Kolme syytä liikkumiseen:

    1. Pääkipu häipyy liikunnalla. Mulla on taipumus kovaan päänsärkyyn ja se kyllä helpottaa liikunnan avulla.

    2. Lapsi. Haluan, että lapseni saa jokapäivä raitista ilmaa riittävästi.

    Ja olen iltatreenaaja olosuhteiden pakosta tuo aamujumppa ei oikein onnistu :)

    3. Oma keho. Oon aika taitava mättämään suustani alas vaikka mitä, ja jos en liikkuisi niin olisi aika pöhöolo kokoajan :)

    Syitä miksi aina ei tule liikuttua:

    1. Väsymys. Viimeaikoina on uni taas vehentynyt

    2. Kiireet. Varsinkin nyt kun työt alkavat kohta ja on monta asiaa, mitä pitäisi saada tehtyä

    3. Laiskuus. Joskus on vaan niin hauskaa maata sohvanpohjalla ja vain haaveilla hikijumpasta ;)

    Aamuisin syön usein jogurttia tai puuroa. Pari kuppia kahvia ja ehkä jokin leipä tai hedelmä.

    VastaaPoista
  4. YESH!! Lenkin jälkeinen hyvä olo saa menemään uudestaan :):)

    Aamulla puuroa suuhun :))

    Aurinkoa päivääsi :)

    VastaaPoista
  5. Ihana postaus myös itselleni rakkasta aiheesta liikunta !! Olen itse aamutreenari.
    Mika Waltarin ihanat ajatukset oli yes, yes.
    Ja mulla on muuten myös tuo Marimekon tunika, mikää sulla on tuolla alimmassa kuvassa. Se on niin kaunis.
    Yritän ottaa haasteen vastaan ja vastaan huomenna blogissani ;)

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig