torstai 23. toukokuuta 2013

Onnenresepti

Torstai on toiveikkaan kaunis. Olen saanut uusia lukijoita, tervetuloa! Sekä saanut tunnustuksia ja haasteita toisista ihanista blogeista. Niihin palaan vielä tällä viikolla. Töistä kotiin palattuani tein ruokaisansalaatin, johon laitoin kylmäsavustettua lohta, ananasta, karamelisoitua punasipulia, kirsikkatomaatteja, keitetty kananmuna viipaloituna ohueksi ja katkiksia. Nams! Ja päälle kermaviilikastiketta. Kevyttä ja hyvää! Oikea onnellisen salaatin resepti, viimeistään tämän syötyään tulee hyvä mieli ;) Ja tämä täytyy syödä parvekkeella tai terassilla auringon lämmittäessä hipiää. Kesä :)


Kermaviilikastike
2 dlkermaviiliä
2 rklsinappirelissiä
ruohosipulia
kevätsipulinvarsia


Hienonna ruohosipuli tai kevätsipulin varret.
Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna maustua hetki ennen tarjoilua.

 

Joskus on vaan sellainen hykerryttävän
hyvän mielen
tyyneyden ja
levollisuuden hetkiä,
että pelkää niiden lumouksen häipyvän,
jos niitä tarkemmin kuvailee toisille.
Tyydyn siis hymyilemään sisäänpäin
ja olemaan varovaisesti onnellinen.


 Klik

Kuinkas teidän torstainne on mennyt? Mitäs aiotte puuhailla viikonloppuna?
Käykääs tsekkaamassa huippu upeita nähtävyyksiä ja kuvia, klik!
Sisustus Carenassa on hurjat muuttoalennukset! Siellä on kaikenlaista kaunista, käykääs tekin kurkkimassa.

JannikaB on mahtavan ihana artisti! 

Pus & Kram


SHARE:

7 kommenttia

  1. Ihana sateinen vapaa päivä :-) Piristävää että välillä sataakin, ihana touhuta sisähommia ja nauttia kisujen kanssa sisällä :-)

    Nam mitä salaattia olet tehnyt :-)

    VastaaPoista
  2. Nam kuinka herkullista salaattia!!
    Täälläpäin Suomea on nautittu auringonpaisteesta. Voisi se sadekin välillä tulla.

    VastaaPoista
  3. Ihanan tunnelmallisia kuvia taas. Arkipäivät menee aina niin nopeasti ettei ehdi kauheasti tehdä töiden jälkeen mitään ihmeempää;)

    VastaaPoista
  4. Nam mitä herkkuja siellä on nautittu, olen päättänyt herkutella salaateilla joka päivä, kun loma alkaa. Katsotaan miten käy.

    VastaaPoista
  5. Nam, taas kerran kivan kuuloinen salaatti! :) Olin tänään tsemppaamassa ystävääni tulevaa SM-ottelua varten. Nyt siis vasta harkat menossa ja ottelu viikonloppuna, taitaa minnuu kuitenkin jännittää enemmän kuin häntä. ;) Vivi Vinna

    VastaaPoista
  6. Voi kuinka hyvän kuuloinen salaatti, tuli ihan nälkä! :D
    Annika/Karkkipurkki

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig