Lapinlahden mielisairaala Helsingissä - rakennus täynnä mystiikkaa*

Elämä luo kauneutensa pimeydestä ja valosta.

- J.L. Runeberg -

Vietin lauantain työkavereideni kanssa koulutuspäivässä vanhassa mielisairaalassa, Lapinlahden sairaalassa. Tai kuten entisaikaan sanottiin houruin- tai hulluinlaitos. Kohde oli minulle ennestään tuntematon, mutta se teki minuun suuren vaikutuksen. Uskomaton mystiikan määrä, tunnelma ja mielettömiä tarinoita sisältävä upea rakennus koko miljöineen. Lapinlahden sairaala oli Suomen ensimmäinen ja Euroopan vanhimpia psykiatrista hoitoa varten rakennetuja hoitolaitoksia. Se sijaitsee Helsingissä merenrannalla Lapinlahden osa-alueella Hietaniemen hautausmaan läheisyydessä. 

Sairaala valmistui vuonna 1841 ja sen suunnitteli Carl Ludvig Engel. Rakennus toimi sairaalana 160 vuotta. Sairaalaa on alusta lähtien ympäröinyt laaja puutarha ja sitä ympäröi todella kaunis ja meltä rauhoittava maisema. Lapinlahden sairaalatoiminta päättyi lopullisesti 19. joulukuuta 2008, jolloin HUS:n psykiatrisen osaston syömishäiriöosasto, -poliklinikka ja -päiväosasto muuttivat Psykiatriakeskukseen. Kuuluisia taitelijoita, jotka ovat olleet sairaalan potilaina ovat mm. Vesa-Matti Loiri, Mika Waltari, Hector, F.E.Sillanpää ja suomalainen runoilija- ja näytelmäkirjailija Josef Julius Wecksel, jolla oli lyhyt ura, mutta hän vietti Lapinlahden sairaalassa asukkaana 42 vuottaa. Hän joutui Lapinlahden sairaalaan reilu parikymppisenä ja asui siellä suurimman osan elämästään. Weckselliä pidetään lahjakkaimpana romantiikan jälkimaininkien ruotsinkielisistä kirjailijoista.

Venetsia Lapinlahden sairaalan lisärakennuksena valmistui vuonna 1907. Siinä on ollut paitsi henkilökunnan majoitusta myös muun muassa pesula ja leipomo. Hoitajat ovat myös tavanneet uransa aikana useita henkilöolentoja ja yliluonnollisia kokemuksia. Enkä yhtään ihmettele, koska paikka on aikalailla karmiva.  Hoitomuodot ovat olleet arvelluttavia ja paha ja sairasmieli on koetettu saada ihmisestä pois vaikka millä keinoin. Muun muassa hyvin riskaabeli hoitomuoto, lobotomia oli 1940- ja 1950-lukujen lupaavin psykiatrinen hoitomuoto, joka otettiin käyttöön Lapinlahden sairaalassa, jossa lääkärit pitivät esitelmän lobotomian käytöstä. 

Lobotomiassa idea on hermoratojen katkominen kirurgisesti potilaan otsalohkossa, ja näin psyykeen kajoaminen. Sen keksi portugalilainen neurologi António Egas Moniz vuonna 1935. Hän sai siitä lääketieteen Nobelin palkinnon 1949. Ensin ruiskuttamalla alkoholia otsalohkojen motorisen kuorikerroksen eteen kummallekin puolen päätä porattujen reikien kautta. Seuraavaksi otettiin käyttöön injektioruiskua muistuttanut instrumentti, leukotomi, jonka putkimaisesta rungosta työntyi leikkausalueella ulos metallisilmukka. Instrumenttia pyöräyttämällä irrotettiin valkeasta aineesta kuusi kudoskappaletta molemmin puolin.

Toinen vaihtoehto oli transorbitaalinen tekniikka. Transorbitaalisessa tekniikassa puolestaan jääpiikkimäinen instrumentti naputettiin pienellä vasaralla kyynelpussin ja silmäkuopan sisäreunan kautta etukuoppaan ja naskalin vartta kääntelemällä tehtiin viuhkamainen valkean aineen halkaisu molemmin puolin. Anestesiaksi riitti pari peräkkäistä sähköšokkia.

Romemary Kennedyn kohtalo on yksi surullinen tarina epäonnistuneesta lobotomiasta.

Potilaat ovat onneksi saaneet nauttia kauniista maisemasta ja puutarhatöistä. Mielisairaalan ominaispiirteitä on, että rakennus ei ole tarkoitettu aivan kenelle tahansa. Tämä sulkeutuneisuus on olennainen osa mielisairaalan toimintaa, sillä tarkoitushan on ollut suoda potilaille yksityisyys ja rauha. Suljetun tilan periaate näkyy rakennuksen ulkokuoren ja sisätilojen suunnittelussa. 

Sairaalarakennukseen johtava puistotie vie suoraan rakennuksen suljetulle sisäpihalle. Paksujen muurien tarkoituksena lienee alun perin ollut sulkea mielisairaat potilaat sisään ja portti on niin kapea, että siitä on ennen aikaan päässyt hevoskärryillä sisään, muttei enää nykyajan suurilla autoilla. Huoneet ovat 1-4 hengen huoneita, joissa oli pieni vaatekaappi henkilökohtaisille tavaroille ja sänky. Eritysosasto on erikseen, jossa tutkittiin mm. mielentilantutkimuksen potilaita, jotka olivat tehneet murhia ja tappoja.

Nykyään rakennus toimii koulutuspaikkana, mielenterveyden ja taitelijoiden elämän edistäjänä. Vanhassa sairaalassa toimii myös Lapinlahden Lähde-kahvila.

Ihmismieli on mystinen ja hyvin haavoittuva. Olen työskennellyt aikanaan avovankien parissa opettajana ja tällä hetkellä asiakkainani ovat psykiatrisessa hoitosuhteessa olevat alakouluikäiset lapset. Toivon vielä joskus löytäväni työpaikan vaativaa hoitoa tarvitsevien ihmisten parista, kuten avovankien parista.

Se työ on opettavainen ja elämänarvot muuttava.

Jos jatkaisin maisterin tutkintoani vielä väitöskirjaan, niin haluaisin tehdä sen ehdottomasti kodittomista ihmistä, joita näkee ympäri Helsinkiä. Heidän tarinansa "kiehtovat" minua, koska kuka tahansa voi joutua joskus kodittomaksi sosiaaliluokkaan katsomatta.

Heidän takanaan on varmasti tarinoiden kirjo, miten ja miksi he ovat nykyään kodittomia.

Mikään ei ole elämässä itsestäänselvyys.

Aleksis Kiven huone, jossa hän oli hoidossa vuosina 1871-1872 kirjoitettuaan ennen sitä massiivisen Seitsemän veljestä-teoksen. Hän oli hokenut sairaalassa usein lausetta "Helvetti concordia".
Diagnoosi oli vähäverisyys ja loukattu taitelijan kunnia :D

 Ylilääkärin hulppea koti. Toki outoa, että lääkäri asui samassa rakennuksessa kuin potilaansakin.

Eristysselli, jossa tehtiin mielentilatutkimuksia vakavia rikoksia tehneille potilaille.

Ilmapiiri osastolla oli karmiva. Huomaa ikkunoissa olevat hälyttimet.

Jos jostain saat vielä tämän kirjan, niin se kannattaa lukea. Se sisältää tarinoita Lapinlahden sairaalasta ja on siellä muutama todellinen henkikohtaaminen kirjattuna ja hoitajan kertomana.

Mikähän henkiolento tuolla leijaili,kun kaikissa selfiekuvissa on vaalea läikkä kasvojen kohdalla aina kun koetin ottaa selfien. Työkaverille juuri samalla tavalla selfietä ottaessa.

Spookya!

Video Lapinlahden sairaalasta.