Roasbergissa talven hentoisissa aatoksissa*

Eilinen Cheekin jäähallikonsertti oli jotain niin upeaa ja tajunnan räjäyttävää.

Saatte vielä kuvamateriaalia, kylläkin istumapaikoilta kuvattuna.

Eilen tapasin ystävättäreni Roasbergissa (mainio ruoka- kahvipaikka) ja vaihdoimme kuulumisia. Kuinka ihanaa on, että ystävyytemme on säilynyt monien vuosien ajan.

Kiitollisuutta ja viisaita sanoja.

Elämä luo välillä jotain uutta lähelleni. Tämä päivä on piirtänyt sydämeeni kauniita kuvia, siellä on kultareunaisille muistoille aivan ikioma aarrearkkunsa. Luotetaan lujasti siihen, että eteemme on annettu, se mitä tarvitsemme. Ulkona seisova jylhä vaahterakin on vahva hentoine oksineen lumipeitteen syleilyssä. Se tietää ettei kesä tule keskelle talvea. Koivu kestää aika paljon. Kesäisin se tanssittaa kasvustoaan tuulissa, paistattelee vihreähelmaisia lehtiään kesänlämmössä, kantaa talvisin valkeaa taakkaansa väsymyttä ja nöyrän hiljaisena. Se ei suuremmin itke myrskyn repimien oksiensa perään. 

Se hyväksyy luottavaisena ja nöyränä, että saa kasvaa taas hetki hetkeltä ja avaa ajallaan kauniin vaaleanvihreät korvansa vehreydeksi, joka pian on taas alastoman paljaana. Mutta se luottaa, se tietää, että erilaisen ja vaikeankin ajan jälkeen koittaa vehreys ja valo. Ajat, jotka se on aavistanut, mutta se vaatii sitä, että luottaa täydestä varrestaan. Toivon, että tekin kaukana ja lähellä olevat, jokaisen teidän kasvoilta voisi lukea illan tullen ilon, valon ja luottamuksen. Tänä viikonloppuna tapahtuu kaikkea kivaa, suunniteltua ja suunnittelematonta. Aikaa, vapaa-aikaa ilman töitä.
Kietoudun ajatuksineni lumen valkoiseen ja jatkan hentoa haaveilua.