sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Lemon posset



Viime yönä vaihtui kesäaika. Voi kesä, missä luuraat? Vaikuttaako tämä teidän elämäänne positiivisella vai negatiivisella tavalla? Itse olen vielä kolmesta viiteen viikkoon sairaslomalla, niska on nimittäin kipeä. Ilmeisesti päikkäreiden määrää tulisi lisätä. Nyt olen koettanut nukkua vain yöllä mutta tää ei käy mun niskalle, pakko levätä enemmän. Täytyy jättää leipomiset vähemmälle ;D Te voisitte nyt ehdottaa jotain uutta reseptiä, sellaista, mitä tarjoaisin vierailleni ja jakaisin reseptin myöhemmin teidän kanssa. Tuleeko jotain sellaista mieleen, mitä en ole tehnyt teille aiemmin? Kertokaa mielipiteitänne vapaasti :) Huomenna muuten vastailen kysymyspostauksen kysymyksiinne!!




Kolme ruoka-ainetta, kolme työvaihetta ja vähintään kolme tuntia odottelua. Tuloksena raikkaat lemon possetit. Uuden tulemisen kokeneet posset tunnettiin jo keskiajalla. Alunperin flunssalääkkeenä käytetty maitopohjainen, alkoholilla maustettu juoma on aikojen saatossa taipunut kermaiseksi sitruunavanukkaaksi. sitruunan hapon täytyy tässä tapauksessa olla jonkinlainen aloitteentekijä siinä kemiallisessa reaktiossa, joka hyydyttää kerman vanukkaaksi. Liivatetta hyydyttämiseen ei nimittäin käytetä. Mitään liivatemaisen lohkeavaa siitä ei tullu, mutta ei juoksevaakaan. Tein kahdet erilaiset possetit, toisiin laitoin ennen arjoilua mustikoita ja toisiin vadelmia. Makoisaa ja erittäin raikasta, kuten kevätsääkin :)





Lemon posset
  kahdelle-kolmelle
2 dl kuohukermaa
reilu 1/2 dl sitruunanmehua (minulla meni 1 1/2 luomusitruunaa)
noin 3/4 dl sokeria

 1. Mittaa kattilaan kerma ja sokeri. Keitä viitisen minuuttia siitä hetkestä, kun seos on kuumentunut.
2. Lisää tuoreista sitruunoista puristettu sitruunamehu. Maista ja säädä sokerin ja sitruunanmehun määrää makusi mukaan. Itse laitoin aluksi vähemmän kuin ohjeessa mainitun sokerimäärän, se on riittänyt mainiosti tällaiselle hapokkaan ystävälle.
3. Kaada tarjoiluastioihin, peitä kelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään kolme tuntia (omani olivat jääkaapissa reilu neljä tuntia).



Ihanaa pääsiäistä pupuset 


6 kommenttia:

  1. Ihanat muumilasit! :-) Odotan itse niin kovasti kun alkavalla viikolla tulee myyntiin uudet lasit/mukit! :-) Ihanaa! :-)

    Iloista pääsiäispäivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muumimukit ja lasit ovat keräilemisen arvoisia, kauniita :)
      Aurinkoa sinunkin päivääsi!

      Poista
  2. Ihana kuva tulppaaneista ja hyvältä näyttää tuo sun jälkiruokasi. Herkkua.

    VastaaPoista
  3. Onpa hyvän kuuloista ja näköistä!

    VastaaPoista
  4. Siulla on kyllä ollu niin monipuolisia reseptejä täällä, että ei tule äkkiseltään mieleen mitään. Nuo muumi-lasit on huippusuloisia! :)

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥