perjantai 28. joulukuuta 2012

Perjantai, laihdutusta ja kotoilua :)

Saavuttiin siis eilen illalla myöhään kotiin ja ollaan purettu matkalaukkuja ja kuvia koneelle. Loppupäivä otetaan "Vimpulan" kanssa levon kannalta ja makoillaan sohvalla kylki kyljessä. Illalla postauksessa on luvassa Varsovan matkan kuvia ja hieman juttua Hilton hotellista. Siis hotellihan oli todella loistokas!! Puola on varsin edullinen maa ja etenkin oluen "ystävien" ehdoton lempparimaa. Siellä kun ei edes tarjoilija tiennyt siideriä ja kaupoissa oli 15 metriä pitkät oluthyllyt :D


 
Olen päättänyt myös päästä tästä ylimääräsestä hyytelöstä eroon, joka vallitsee ympäri kehoani. Olen siitä ärsyttävää tyyppiä, että innostun tuosta liikkumisesta aivan kausiluontoisesti. Tuli noista herkuista vaan aasinsiltana mieleen, että ei olis varmaan pahitteeksi katsoa peiliin ja kaivaa vaikka se kahvakuula esiin. Vaikka njääh, kesään on vielä aikaa ja ainahan tulee uusi kesä! Millä te oikein saatte itsenne motivoitua urheilemaan?
Mulla kun ei riitä, että ostan sitten jonkun palkinnon itselleni, kun olen päässyt johonkin tavoitteeseen. Käyn nimittäin ostamassa sen palkinnon useimmiten jo hyvin paljon ennen sitä tavoitteen saavuttamista...Jotain tarttis tehrä. Mulla on usein ne tavoitevaatteet kaapissa odottamassa, jos joskus mahtuisihin niihin... dream on fat ass ;D

Ehkäpä ensi viikolla olisi jo hiihtokelejä, vaikka tuleehan niitä uusia talviakin...Kuuraiset puut ovat kauniita. Aamulla on sinertävää, iltapäivällä kellertävää. Kirpakkaa. Mulla on talvikenkinä UGG:in triplet buttonit(mustat) ja ovat aivan mielettömän lämpimät, on kuin astelisi kesäkuumalla Pielisentien raittia, vaikka onkin pakkasta -33 astetta.




                                                                  Kuvat lainattu täältä.

Laihduttamis hommassa "auttaa" myös se, että lueskelen yhtä kivaa kirjaa liittyen ruokaan ja kirjassa käsitelään erilaisia jälkiruokia ja ruokia, jotka on tehty voita ja kermaa säästämättä. Nää asiat on vuosi vuodelta alkanut kiinnostamaan vaan enempi. Kirjahan on Nigella Lawsonin herkuista koostuva!


                                                             Kuva lainattu täältä.

Ajattelin ottaa nyt itseäni niskasta kiinni ja suunnata lenkkipolulle. Sitten voisi leipoa laskiaispullia, tai pitäiskö sanoa läskiäispullat, näyttävät usein sämpylöiltä :D Ehkä meillä sitten tänään loihditaan ruisleivästä Runebergin tortut ;)
Blinikausi on tällä hetkellä käynnissä, joten tänä iltana herkuttelemme blineillä. Täytteenä meillä on perinteisten mätien ja smetanan lisäksi myös lohitäyte. Lohitäyte sisältääsavulohta, smetanaa, crème fraîchea, sitruunaa, tilliä, punasipulia ja valkopippuria. Palailen matkakuvien kera vielä viikonlopun aikana :) Jotain on pakko tehdä tälle kunnolle, koska olen ollut aikalailla lapamato liikkumisen suhteen kun sain lääkäriltä liikunnanrajoittamiseen käskyn. Nyt on magneettikuvat plakkarissa ja huomenna suuntaan erikoislääkärille...



                                                            Kuva lainattu täältä.

                                                    Olkaas kuulolla illan postauksessa ;)

SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig