perjantai 21. joulukuuta 2012

21. surun luukku ! In loving memory of my father♥



Tämän postauksen aloitan Tommy Tabermannin sanoja lainaten: “Murheeseen suhtautukaamme kuin raskaan lumen painama oksa: Joko kestän tai katkean, mutta kevään tullen jossakin kukkii oksa.”

Niin, se on vaan aika vierähtynyt nopeasti, siis koko vuosi on mennyt todella nopeasti.
Isille suuri halaus sinne pilven reunalle. Minä, äitini ja veljeni rakastetaan aina sinua, anna meille voimaa ja lohdutusta, Ikävä on käsittämätön asia. Isäni kuoli tasan vuosi sitten sydänkohtaukseen.Tuntuu, että voisin syödä raakana chiliä, kun välillä mikään ei tunnu enää miltään. Voiko suruun turtua? Kun kuolema vierailee yllättäen perheessä, vanha elämä huuhtoutuu sekunnissa pois. Olet keskellä ei mitään, rakenna elämäsi uudelleen. Kuolema sotkee elämänsuunnitelmat.Inhoan surukukkia ja jylhää ääntä kappelin uruissa. Elämä on tässä ja nyt.


                         Sain ystävättäreltäni lahjaksi enkelin, sellaista me kaikki tarvitsemme.

Vuosi sitten illalla yllemme kaartui surunmusta tähtitaivas. Sinä keskiviikkoisena joulukuun iltana kuolema sai hengitykseni pienen pieniksi pisaroiksi ja katosi sumuna ilmaan. Maanpinnalla illanhämärässä hohti hopeinen kuura, joulunodotus, eihän silloin pitäisi sattua mitään ikävää. Joulu verhosi hetkessä itsensä tummaan surupukuun. Valkoiset hanget loistivat ambulanssin valojen keilassa kuin miljoonittain lepäilevät timantit. Maa oli niin kaunis ja hiljaisen hetken rikkoi vain itkuinen katsahdus kirkkaalle taivaalle, "Se on tuolla noin, tuo kaikkein kirkkain tähti, on nyt minun isäni!" Tämän takia joulu ei ole minulle ja perheelleni enää ilon ja valon juhla.


Surun ja pohjattoman ikävän keskellä surun murtamat lausutut kauniit sanat, sydänkyyneleet ja kaipauksen ikävän- syvän ja voimiavievän. Ilon pilkahduksia hauraisiin hetkiin syntyy ystävien ja rakkaimpieni helähtelevästä naurusta, yhteisistä ilon hetkistä ja jaetuista kyyneleistä sekä surullisista sanoista. Hyvä niin, onhan luopuminen osa elämää ja todellista totta: anna anteeksi kyyneleet nää, ne surua on ja ikävää. Kaipaus säilyy aina, vaikka pahin suru ehkä sammuukin aikanaan. Muistoilla on kultaiset reunat, elämän kehykset. Ohikiitävistä hetkistä saa uskomattoman paljon kun ei anna niiden lipua ohi huomaamatta ♥



Mutta hieman iloisempaan aiheeseen, päivän luukun avaus ja sieltä paljastuu...kissan/koiran keksit! Omaa karvakaveriaankin voi ja pitääkin hemmotella ♥
Paljon herkkuja, lämmin punkka ja ehkä jokin mukava lintuohjelma pyörimään televisiosta! Enempää ei kissa voi vaatia :)






-400g jauhelihaa tai muuta vastaavaa
-2 kananmunaa
-vehnäjauhoja noin 1 dl
-kauraleseitä tai maissijauhoja noin 1 dl
-hieman juustoa

Sekoita ensin jauheliha ja kananmunat keskenään.Lisää sitten vehnäjauhoja ja kauraleseitä vuorotellen vähän kerrallaan, kunnes taikina on sopivan "paksua" levitettäväksi pellille. Kauli taikina tasaiseksi levyksi leivinpaperin päälle pellille.Laita taikinalevyn päälle toinen leivinpaperi uuniin, ettei pinta pala paistettaessa. Paista keksejä 175 asteessa uunissa noin 1 tunti. Sen jälkeen avaa uunin luukku ja anna levyn jäähtyä rauhassa.Levyn jäähdyttyä leikkaa levy pieniksi paloiksi. Jos haluat rapeampia, lue eteenpäin :)

Laita jäähdytyksen jälkeen palat uudelle leivinpaperille ja takaisin uuniin. Muista laittaa päälle myös toinen leivinpaperi! Paista nyt 100asteessa noin 1tunti. Uunin jälkeen anna makupalojen jäähtyä taas rauhassa.Itse annoin vielä makupalojen olla yön yli ilmavassa paikassa "kuivumassa" ja makupaloista tuli kivan rapeita. Voit pussittaa makupalat pieniin minigrip-pusseihin (ja halutessasi laittaa vaikka pakkaseen) jos pelkäät ettei säily. Itse laitoin osan makupaloista ilmatiiviiseen astiaan ja toisen osan laitoin pakkaseen.


                                           Pirtsakkaa perjantaita ja lämpöinen halaus :)

5 kommenttia:

  1. Minä olen niin henkeen ja vereen isintyttö, että nyt kyllä tuli tippa linssiin pelkästä ajatuksesta, että joutuisi luopumaan omasta isästa ja vielä näin joulunalla.

    Voimia sinulle ja perheellesi. Kyllä tuollainen varmasti vie joulusta sen ilon. Mutta onneksi varmaan muistat vielä niitä ihaniakin jouluja jolloin isäsi oli kanssanne! Niistä saa voimia jaksaa :)

    Mukavaa perjantaita sinullekin ja halaukset!

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia, voimia ja toivoa tarvitaan! :)Minäkin olin aina isintyttö. Pahinta isän kuolemassa on se, ettei enää koskaaan näe isääni ja että se tapahtui yllättäen(sydänkohtaus) mutta isän kannalta parempi, ettei tarvinnut kitua ja kärsiä muutamaa minuuttia kauempaa.Vaikka nekin olivat liikaa.Kärsimys on aina liikaa! Pitkästä elvytyksestä huolimatta ei ollut mitään tehtävissä. Se on kamala tunne, kun et voi tehdä muuta kuin odottaa, kun ensihoitohenkilöt elvyttävät. Olin kumman rauhallinen kun ambulanssimies ilmoitti isän kuolleen, kai sitä jossain annetaan ihmiselle voimia.

    Ja se mikä oli varsinaista johdatusta, kun ajattelin hautajaisviikolla, että minun täytyy laulaa isäni hautajaisissa. Seuraavana päivänä pappi soitti ja kertoi, että ei ole hautajaisiin laulajaa. Pystyin laulamaan murtumatta isäni hautajaisissa siunauskappelissa Niin kaunis on maa, niin korkea taivas-kappaleen. Enkeleitä on olemassa :)

    Muistelen lapsuuteni jouluja ja huomaan kaipaavani jokaista rakastani lähelleni, jotta voin kuiskata, miten tärkeitä ovat ihan jokainen. Siinä jouluni ydin. Rakkaus, joka syntyi ja rakkaus, jonka turvin kuljen.

    Oi, nuo lapsuusmuistot. Ne ovat luksusta.Ainutlaatuista.Korvaamatonta.

    VastaaPoista
  3. Voin niin olla tuossa kirjotuksessasi ja tunnelmassa mukana <3
    Me menetimme 18 vuotta sitten 10-vuotiaan tyttäremme 19 pv joulukuuta. Siitä lähtien on joulu on jotenkin surumielinen juhla, vielä kun isäni kuoli kaksivuotta sitten tammikuussa, kahta kuukautta ennen oli syntynyt ensimmäinen lapsenlapsemme ja isälle ensimmäinen lapsenlapsen lapsi. Onneksi isäni kerkesi nähdä pienen nyytin ja pitää sylissäänkin häntä.
    Ilo alkaa aina löytyä, kun pieni nyytti, nyt kaksi vuotias,on ilonamme ja muistuttamassa ilosta jouluna.
    Ihanaa joulun aikaa!
    -päivi-

    VastaaPoista
  4. Voi kamalaa, oman lapsen menettäminen on varmasti kamalinta mitä voi tapahtua :( Järkyttävää! Iloisempaa joulua teidän perheeseen ja lämpöisiä ajatuksia sekä halauskia <3

    On tämä elämä vaan omituista, kun alkaa miettimään tarkemmin. Miksi aina jonkun rakkaan täytyy kuolla, että jotain uutta voi saada tilalle?

    Isäni mummo kuoli tammikuisena aamuna vajaa 34 vuotta sitten, kun minä synnyin samana iltana. Olipa mummo tuuminut vanhemmilleni, että " poikaa odotatte mutat tytön saatte. Tässä 100 mk ostakaa tytölle mekko".

    VastaaPoista
  5. Halaus Satu ja toivottavasti nähdään tässä pian <3
    Niken lahjakin saapui perille :)

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥